Taloja tulessa, autoja poltettu, ammuskelua kuultu - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Taloja tulessa, autoja poltettu, ammuskelua kuultu

Missourissa Yhdysvalloissa mellakoidaan rajusti.

25.11.2014 9:40 | Päivitetty 25.11.2014 10:47

Mellakat alkoivat, kun valamiehistö päätti maanantaina, ettei mustan nuorukaisen elokuussa Fergusonissa ampunut valkoinen poliisi saa syytettä.

Fergusonissa on poltettu useita autoja, hajotettu liikkeiden ikkunoita ja ainakin 12 rakennusta on tulessa. Kaupungista on kuultu konetuliaseiden ääniä, ja alueelle on julistettu väliaikainen lentokielto.

Poliisipäällikkö Jon Belmarin mukaan protestoijat ampuivat ainakin 150 laukausta.

- Väkivalta on pahempaa kuin pahimpana yönä elokuussa, Belmar sanoi viitaten heti ampumisen jälkeen syntyneisiin mellakoihin.

Poliisin mukaan 29 ihmistä on pidätetty. Kenenkään ei toistaiseksi tiedetä loukkaantuneen vakavasti ammuskeluissa.

Poliisit ja toimittajat ovat saaneet lieviä vammoja mielenosoittajien heittämistä esineistä. Kaduilla on näkynyt mielenosoittajia, joita vastaan on käytetty kyynelkaasua.

Missourin kuvernööri on jo aikaisemmin kutsunut paikalle kansalliskaartin ja julistanut poikkeustilan. Myös liittovaltion poliisi FBI on lähettänyt paikalle lisää väkeä.

- Totta puhuakseni, jos emme tuo paikalle 10 000 poliisia, emme pysty estämään ihmisiä, jotka haluavat tuhota yhteisömme, poliisipäällikkö Belmar synkisteli.

Presidentti Barack Obama sekä ammutun Michael Brownin perhe vetosivat päätöksen jälkeen turhaan ihmisiin, jotta väkivallalta vältyttäisiin.

– Olemme erittäin pettyneitä, koska lapsemme tappaja ei joudu vastaamaan teoistaan. Ymmärrämme, että moni jakaa tuskamme, mutta pyydämme suuntaamaan turhautumisen tavalla, joka muuttaa asioita myönteisesti. Ei ole oikein vastata väkivaltaan väkivallalla, Brownin perhe sanoi tiedotteessaan.

– Michael Brownin perhe on menettänyt enemmän kuin kukaan. Kunnioittakaa heidän toivettaan, presidentti aneli.

Nainen sai hoitoa vammoihinsa, joiden epäillään tulleen poliiisin ampumasta kyynelkaasusta Fergusonissa.

Mielenosoitukset levisivät ympäri maan

Brownin ampunut poliisi Darren Wilson on perustellut tulittamistaan sanomalla, että Brown yritti viedä hänen aseensa. Tiedot tulitusta edeltäneistä tapahtumista ovat ristiriitaisia, mutta Wilson ampui eri yhteyksissä kymmenkunta laukausta, joista ainakin kuusi osui Browniin.

Joidenkin silminnäkijöiden mukaan Brownilla oli kädet ylhäällä antautumisen merkiksi, kun hänet ammuttiin, kun taas toiset sanovat nuorukaisen pitäneen käsiään vyötäisillään, minkä poliisi olisi saattanut tulkita niin, että Brown on aseistettu.

Tämä kuva on New Yorkin kaduilta.

Fergusonin mielenosoitukset levisivät nopeasti ympäri maata. Mielenosoituksia oli ainakin Seattlessa, Chicagossa, Washingtonissa ja New Yorkissa. New Yorkin poliisipäällikkö Bill Bratton sai kasvoilleen punaista nestettä ollessaan tutustumassa tilanteeseen tunnetulla Times Squarella.

Palomiehet sammuttavat tulipaloa Fergusonissa.

Oaklandissa Kaliforniassa mielenosoittajat tukkivat valtatien, ja Washingtonissa mielenosoittajat kantoivat kylttejä, joissa poliisit yhdistettiin pahamaineiseen, valkoista ylivaltaa kannattavaan Ku Klux Klan -järjestöön.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?