Venäjä tuo uudet ohjuksensa lähelle Suomea - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Venäjä tuo uudet ohjuksensa lähelle Suomea

S-400-ohjuksia kuvattuna viime toukokuussa paraatissa Moskovassa.

S-400-ohjuksia kuvattuna viime toukokuussa paraatissa Moskovassa.

Julkaistu: 20.11.2014 13:47

Venäjä päivittää ohjuskalustoaan Kuolan niemimaalla. Se tuo Suomen lähialueelle S-400-ohjuksia.

Kyseessä on maan uusin ja kehittynein ilmatorjuntaohjusjärjestelmä. Venäjä on jo lähettänyt Murmanskissa palvelevia sotilaitaan etelään Astrahaniin kouluttautumaan uutta ohjusjärjestelmää varten ja testaamaan sitä.

Venäjän asevoimat tiedottivat asiasta ja siitä uutisoi muun muassa Barents Observer.

Alueella on jo ennestään vahva ohjuskalusto, mutta uuden järjestelmän myötä se ulottuu tehokkaammin entistäkin kauemmaksi.

Wikipedian mukaan S-400 voi samanaikaisesti iskeä peräti 36 kohteeseen 72 ohjuksella. Se voi tuhota viholliskoneita 240 kilometrin päästä ja vihollisohjuksia 60 kilometrin etäisyydeltä.

S-400 on päivitetty versio S-300 -järjestelmästä. Venäjällä on Barents Observerin mukaan tällä hetkellä kuudella eri alueella yhteensä 16 divisioonaa, jotka on varustettu kaikki kahdeksalla S-400 -järjestelmällä.

Nato-termillä S-400 on SA-21 Growler. Tällä hetkellä Murmanskin alueella on kuusi ohjustukikohtaa. Osassa on uuden järjestelmän edeltäjiä eli S-300-ohjuksia.

Murmanskin alue on Venäjälle tärkeä muun muassa Muurmannin radan ja Murmanskin Jäämeren sataman vuoksi. Kuolassa kulkee myös Venäjän ja Naton raja eli Venäjän ja Norjan raja.

Kuvituskuva
Kuvituskuva
S-400 on otettu operatiiviseen käyttöön vasta hiljattain. Sen kehitystyö alkoi 1990-luvun lopulla ja se perustuu keskeisiltä edeltäjäänsä S-300:een.

S-400 on otettu operatiiviseen käyttöön vasta hiljattain. Sen kehitystyö alkoi 1990-luvun lopulla ja se perustuu keskeisiltä edeltäjäänsä S-300:een.

Tuoreimmat osastosta