Kuvat kertovat: Berliinin muuri murtui – tältä näytti kaupungissa ennen, tältä näyttää nyt - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kuvat kertovat: Berliinin muuri murtui – tältä näytti kaupungissa ennen, tältä näyttää nyt

Berliinissä juhlitaan sunnuntaina muurin murtumista, josta tulee kuluneeksi 25 vuotta.

8.11.2014 8:27

Neljännesvuosisata sitten päättyi DDR:n taru, ja itä- ja länsisaksalaiset riemuitsivat. Kansa repi Berliinin muurin alas riemulla.

Muuri rakennettiin pikavauhtia sen jälkeen, kun DDR oli sulkenut kaupungin itävyöhykkeen 13. elokuuta 1961. Muurin tarkoitus oli estää koulutettujen kansalaisten ja työvoiman pako länteen, kun DDR:n talouskehitys oli heikentynyt rajusti.

Länsi-Berliinin ympäröinyt massiivinen betonirakennelma vaati ainakin 138 ihmisen hengen. Osa pakoa länteen yrittäneistä ammuttiin.

Alla olevat ennen ja jälkeen -kuvaparit havainnollistavat, kuinka Berliinin kaupunkinäkymä on muuttunut muurin tultua alas. Lue Itä-Saksan ja sen ihmisten koko tarina Ilta-Sanomien DDR-erikoislehdestä. Lehti on myynnissä rajoitetun ajan yhdessä Ilta-Sanomien kanssa ja sen hinta on 3,90 euroa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?