YK: Tavoite saada ebola kuriin joulukuuhun mennessä "äärimmäisen kunnianhimoinen" - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

YK: Tavoite saada ebola kuriin joulukuuhun mennessä "äärimmäisen kunnianhimoinen"

YK:n ebola-johtaja sanoi, että tavoite saada tauti kuriin Länsi-Afrikassa joulukuuhun mennessä on "äärimmäisen kunnianhimoinen".

24.10.2014 13:27

- Maailma ei ole valmistautunut tämän viruksen leviämiseen. Länsi-Afrikassa ei koskaan ennen ollut ebola-tapausta, Anthony Banbury totesi.

Hänen mukaan ebola puhkesi ennen vain eristäytyneissä alueissa ja maat ja terveysjärjestöt olivat tehneet toimintasuunnitelmat tämän oletuksen perusteella. Kun tauti alkoi leviämään laajemmin, vanhat oletukset eivät enää päteneet.

- Olimme kehittäneet tietyn lähestymistavan niiden tapausten hoitamiseksi ja se toimi 100 prosentissa tapauksissa. Odotimme luonnollisesti, että sama lähestymistapa olisi toiminut nytkin.

Ebola-alueella yhteisöjen liikkuvuus aiheutti suuria vaikeuksia.

- Valitettavasti virus pääsi leviämään useista syistä. Kun se alkoi leviämään maantieteellisesti, se aiheutti monimutkaisuuksia, joita ei ennen ollut.

Banburyn mukaan suurin ongelma ebolan vastaisessa taistelussa on ammattitaitoisen terveystyöntekijöiden puute.

- Kansainvälisellä tasolla tarvitsemme erikoisesti asiantuntijoita, jotka osaavat pyörittää laitoksia ja jotka tietävät, miten suojella terveystyöntekijöitä tartunnoilta.

- On hyvin vähän ihmisiä, joilla on tarvittava kokemus ja taidot pyörittää terveyslaitoksia.

Guineassa, missä epidemia sai alkunsa, tautiin on kuollut 904 ihmistä. Sierra Leonessa tautiin on kuollut 1259 ihmistä ja Liberiassa 2705.

YK:n suunnitelma taudin hallitsemiseksi tunnetaan nimellä 70-70-60. Suunnitelman mukaan joulukuun alkuun mennessä ainakin 70 tartuntatapauksista tulisi eristää ja 70 prosenttia kuolleista tulisi haudata turvallisesti. Suunnitelma toteuttamiseen on annettu 60 päivää, eli joulukuun 1. päivään asti. Tämän jälkeen edellämainitut prosentit nostettaisiin sataan.

Guinea, Sierra Leone ja Liberia tarvitsee suunnitelman mukaan 230 ruumiiden käsittelyyn erikoistunutta ryhmää. Tällä hetkellä mailla on 140.

- Tämä vie aikaa, paljon työtä - eikä tule olemaan helppoa. Nuo joulukuun tavoitteet ovat äärimmäisen kunnianhimoisia ja erittäin vaikeita saavuttaa, Banbury sanoi.

Viime viikolla julkaistujen lukujen mukaan ebola-tartuntoja on maailmanlaajuisesti 9936, joista 4877 on johtanut kuolemaan. Todellinen luku on todennäköisesti paljon suurempi, koska tarkkoja tietoja on vaikea saada tietyiltä alueilta. Joidenkin arvioiden mukaan kuolleita olisi jopa 15 000.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?