Silja, Selja

Ulkomaat

12 vuotta kateissa ollut teksasilaistyttö löytyi salaisen operaation jälkeen Meksikosta

Julkaistu: , Päivitetty:

Isä liikuttui
Useiden virastojen yhteistoimin toteuttama salainen operaatio johti 12 vuotta kaapattuna olleen tytön löytymiseen Meksikosta.

Sabrina Allen oli hieman alle 5-vuotias kun hän vieraili äitinsä luona viikonlopun ajan. Äidillä ei ollut tytön huoltajuutta ja äiti kaappasi tytön mukaansa Meksikoon.

Sabrinan isä Greg Allen kertoo etsineensä tytärtään pakonomaisesti yli kymmenen vuotta. Hän perusti nettisivun tyttärensä löytymiseksi ja lupasi 20 000 dollarin palkkion tyttären löytymisestä. Hän palkkasi yksityisetsivän ja kampanjoi julkisesti väsymättä löytääkseen tyttärensä.

Allenia syytettiin jopa liian pitkälle menemisestä.

- Ihmiset sanoivat minulle: "Tietenkin hän on äitinsä kanssa, mikä siinä on ongelma?" Allen kuvailee.

Tiistaina Allen sai viimein ilouutisia kun hänen tyttärensä löydettiin eristyksissä olleesta pienestä asunnosta Mexico Cityn ja Pueblan välissä sijaitsevasta kylästä.
 
Sopeutuminen uuteen

Tytär ja isä ovat olleet toisistaan erossa 12 vuotta, ja Sabrina on nyt 17-vuotias nuori. Tyttärelle on kerrottu vuosien saatossa uudelleen ja uudelleen, että hänen isänsä on paha mies ja pahoinpitelijä. Greg Allenin mukaan nämä syytökset eivät pidä paikkansa.

Sabrinan äiti vältteli pitkään kiinni jäämistä ja värjäsi tyttärensä hiukset eri värisiksi, jotta heitä ei jäljitettäisi.

Sabrina on käynyt läpi valtavan emotionaalisen trauman, joten hän ei saa vielä tavata isäänsä. Isän mukaan tyttären fyysinen terveys on hyvä, mutta tämä ei ole ollut koulussa pitkään aikaan. Tyttö on psykologisessa hoidossa Teksasissa.

- Hän on tietääkseni melko huonossa kunnossa, Greg Allen sanoi kyyneleitä silmissään.

- Hän ei vain ole vielä valmis näkemään minua ja perhettäni.

Kun Sabrina lopulta pääsee isänsä luokse, joutuu hän kohtaamaan isänsä uuden perheen, jota ei ole koskaan tavannut. Allenilla on uusi vaimo ja lapsia.

Tyttären äiti kohtaa syytteet lapsen kaappauksesta Teksasissa.

Lähteet: CNN, Fox News

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

    2. 2

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Vasemmistoliiton Honkasalo kertoo saamastaan seksuaalisväritteisestä törkypostista – pitää syynä Halla-ahon kirjoitusta

    5. 5

      Kuvaaja ikuisti Putinin ja Assadin lämpimän halauksen – huomio kiinnittyi ranteessa komeilevaan luksuskelloon

    6. 6

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    7. 7

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    8. 8

      Tie 12 on poikki Lahden ja Kouvolan välillä

    9. 9

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    10. 10

      Saara Aallon X Factorissa voittanut Matt Terry palasi tv-kisan lavalle vuotta myöhemmin – joutui valtavan ryöpytyksen kohteeksi ulkonäkönsä vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    7. 7

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    8. 8

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    9. 9

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    10. 10

      Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

    2. 2

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Vasemmistoliiton Honkasalo kertoo saamastaan seksuaalisväritteisestä törkypostista – pitää syynä Halla-ahon kirjoitusta

    5. 5

      Kuvaaja ikuisti Putinin ja Assadin lämpimän halauksen – huomio kiinnittyi ranteessa komeilevaan luksuskelloon

    6. Näytä lisää