Katri, Kaija

Ulkomaat

FBI tutki 160 vakavaa ammuskelutapausta: Vain kuusi ampujista oli naisia

Julkaistu:

Rikokset
Yhdysvaltain keskusrikospoliisi FBI tutki vuosien 2000 ja 2013 välillä Yhdysvalloissa tapahtuneet ampumavälikohtaukset.
Vastikään julkaistu tutkimus keskittyi vakaviin ammuskeluihin, jossa useita ihmishenkiä oli vaarassa - sellaisiin kuten Newtownin verinen kouluammuskelu.

Tutkimukseen ei otettu mukaan tapauksia, jotka liittyvät huume- tai jengiväkivaltaan.

Ilta-Sanomat kokosi tutkimuksen päällimmäiset havainnot listaksi.

1. Ammuskelujen määrä Yhdysvalloissa kasvaa

FBI:n mukaan vuosien 2000 ja 2013 välillä tapahtui 160 vakavaa ampumavälikohtausta. Ammuskelujen määrä on ollut tuon ajan kasvussa.

FBI huomauttaa, että ensimmäisten seitsemän vuoden (2000-2006) aikana tapahtui keskimäärin 6,6 ammuskelua vuosittan; viimeisten seitsemän vuoden (2007-2013) vastaava luku on jo 16,4.

Kaiken kaikkiaan vuosien 2000-2013 keskiarvo on 11,4 vakavaa ampumavälikohtausta vuosittain.

2. 486 uhria kuoli

FBI:n mukaan 160 tapauksessa uhreja oli 1043. Heistä 486 kuoli ja 557 haavoittui. Lukuun ei ole laskettu mukaan hyökkäyksissä kuolleita tai haavoittuneita ampujia.

Tutkituista vuosista vähiten uhreja oli vuonna 2000 (7 kuollutta) ja eniten vuonna 2012 (yhteensä 208, joista 90 kuoli ja 118 haavoittui).

Tutkimuksessa kirjoitetaan peräti 64 tapauksen täyttävän joukkomurhan määritelmän, joka on se, että välikohtauksessa kuolee vähintään kolme ihmistä.

3. Eniten uhreja vaatineet ammuskelut

Neljä eniten uhreja vaatinutta ammuskelua Yhdysvalloissa 2000-2013:

1. Auroran elokuvateatteriammuskelu kesäkuun 20. päivänä vuonna 2012. Uhreja 70, joista 12 kuoli ja 58 haavoittui.

2. Virginia Techin kouluammuskelu huhtikuun 16. päivänä 2007. Uhreja 49, joista 32 kuoli ja 17 haavoittui.

3. Fort Hoodin ammuskelu marraskuun 5. päivänä 2009. Uhreja 45, joista 13 kuoli ja 32 haavoittui.

4. Newtownin kouluammuskelu joulukuun 14 päivänä 2012. Uhreja 29, joista 27 kuoli ja 2 haavoittui.

Huomautus: FBI laski vain ne uhrit, jotka haavoittuivat tai kuolivat suoraan ammuskelussa. Esimerkiksi heitä, jotka saivat vammoja paetessaan ikkunasta, ei laskettu mukaan. Sen vuoksi uhriluku voi erota muiden lähteiden vastaavista.

4. Ampujista vain kuusi naisia

Ampujat olivat useimmiten miehiä ja toimivat yksin.

Vain kahdessa tapauksessa ampujia oli enemmän kuin yksi. Vähintään yhdeksässä tapauksessa (mm. Newtownin kouluammuskelussa) ampuja surmasi ensin perheenjäsenen kotonaan ja vasta sitten siirtyi julkiselle paikalle.

Vain kuudessa tapauksessa ampuja oli nainen. Varhaisin näistä tapauksista on vuodelta 2001, jolloin 36-vuotias koulubussikuski Cathline Repunte alkoi aamukuuden aikaan ampua kohti työtovereitaan bussifirma Laidlaw Transit Servicen huoltopihalla San Josessa, Kaliforniassa.

Kollega taltutti naisen ja piti aloillaan siihen saakka, kunnes poliisit saapuivat. Välikohtauksessa kuoli yksi ja kolme haavoittui.

Repuntella diagnosoitiin vakava paranoidinen skitsofrenia, mutta se ei pelastanut häntä vankilalta. Repunte tuomittiin vuonna 2002 vankilaan vähintään 35 vuodeksi.

5. Ohi minuuteissa

FBI huomauttaa, että useimmat (70 prosenttia) ammuskeluista tapahtuivat joko kaupallisissa tiloissa tai kouluissa ja ne olivat nopeasti ohi.

FBI sai laskettua ammuskelun tarkan keston 64 tapauksessa ja näistä 44 oli ohi alle viidessä minuutissa.

Suurimmassa osassa tapauksista ammuskelu päättyi ennen poliisin tuloa ja ampujan aloitteesta; ampuja joko tappoi itsensä, lopetti ampumisen tai pakeni paikalta.

6. Viisi ampujista edelleen karkuteillä

25 tapauksessa ampuja pakeni paikalta ennen poliisin saapumista.

Viisi ampujaa on yhä karkuteillä.

Vanhin jutuista, joissa ampujaa ei ole löydetty, tapahtui Etelä-Carolinan North Augustassa 22. marraskuuta 2005.

Tuolloin tuntemattomaksi jäänyt 20-25-vuotias mies ampui naista kiväärillä yrittäessään varastaa tältä auton Burger Kingin edessä.

Hetkeä myöhemmin mies ampui kahta muuta Huddle House –ravintolan parkkipaikalla. Yksi uhreista kuoli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaisurheilija kertoi joutuneensa raiskatuksi – tämän takia hän paljasti asian vasta kuusi vuotta myöhemmin

    2. 2

      Venäjän kohukansanedustaja yllättää: ”Talvisota tunnustettava miehityssodaksi – suomalais-ugrilaisia kieliä opetettava Venäjällä”

    3. 3

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    4. 4

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    5. 5

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    6. 6

      Kauhuteoria leviää Argentiinassa – murskaantuiko kadonnut sukellusvene syvänmeren hautaan?

    7. 7

      Kevin Spaceyn tarina: näin nerosta tuli hirviö – rajut ahdistelusyytökset romuttivat koko uran hetkessä

    8. 8

      Suomalaiskuskille upea voitto Abu Dhabin F1-radalla

    9. 9

      Poliisi kaipaa havaintoja koruvarkaasta: Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä?

    10. 10

      HS: Mehiläinen keksi keinon päästä hoitamaan oululaisia verovaroilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    2. 2

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    3. 3

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    4. 4

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    5. 5

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    6. 6

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    7. 7

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    8. 8

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    9. 9

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    10. 10

      Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaisurheilija kertoi joutuneensa raiskatuksi – tämän takia hän paljasti asian vasta kuusi vuotta myöhemmin

    2. 2

      Venäjän kohukansanedustaja yllättää: ”Talvisota tunnustettava miehityssodaksi – suomalais-ugrilaisia kieliä opetettava Venäjällä”

    3. 3

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    4. 4

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    5. 5

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    6. Näytä lisää