Putinin suurin salaisuus on Masha, 29, ja Katja, 28

Julkaistu:

Venäjän presidentin Vladimir Putinin ympärillä on paljon salamyhkäisyyttä ja arvailuja. Ehkä suurin Putinin salaisuuksista on hänen henkilökohtainen elämänsä ja perheensä. Siitä ei tiedetä oikeastaan mitään.
No, tämän verran sentään varmasti tiedetään. Putin erosi lopullisesti vaimostaan Ljudmilasta viime kesänä. Heidän liittonsa kesti liki 30 vuotta. Heillä on kaksi tytärtä. Maria eli Masha ja Jekaterina eli Katja. Kaikki muut tiedot perhe-elämästä ovat lähinnä Putinin ja Kremlin kontrolloimia tietoja. Presidentti on vanha KGB-mies, jolle työ on työtä ja perhe ihan muuta – ja perheestä ei puhuta julkisuudessa.

Vladimir Putin (s.1952) on kotoisin Leningradista, jossa hän opiskeli yliopistossa oikeustiedettä ja meni valmistuttuaan töihin turvallisuuspalvelu KGB:hen. Ludmila (s.1958) on puolestaan kotoisin Kaliningradista ja työskenteli Aeroflotin lentoemäntänä tavatessaan Vladimirin. Ludmila Putina on muutamissa haastatteluissa kertonut, ettei vaatimattomasti pukeutunut Vladimir tehnyt ensimmäisellä kerralla kovin säväyttävää vaikutusta, eikä lopulta kosintakaan huokunut suurta lempeä.

Monissa lähteissä kerrotaan aika suoraan, ettei liitto ollut koskaan järin onnellinen. 2000-luvun alkupuolella Ludmila kuvasi elämäkertakirjassaan miestään vampyyriksi. Vastavuoroisesti yksi Vladimir Putinin siteeratuimmista lauseista vaimostaan on, että ”jokainen, joka kestää Ludmilaa kolme viikkoa, ansaitsee monumentin.”

Tätä taustaa vasten ei ole syytä ihmetellä pariskunnan eroilmoituksen aikaan vuonna 2013 julkisuuteen kerrottuja tietoja, että heillä oli omat elämänsä.

Lehtitietojen mukaan Ludmila Putina asuu jossakin lähellä Viron rajaa. Putinilla on puolestaan huhuttu olevan suhde ex-kilpavoimistelija Alina Kabajevan kanssa. Suhde on kiistetty viralliselta taholta.

Tyttäret täysin piilossa


Vladimir ja Ludmila Putinin liitostakin tiedetään enemmän kuin heidän tyttäristään, jotka on pidetty lähes tyystin julkisuudelta piilossa.

Vanhemman tyttären Marian, 29, nimi nousi otsikoihin pitkästä aikaa viime kesänä tuhotun lennon MH17:n tapauksen yhteydessä. Hänen kerrotaan asuvan Hollannissa Voorschotenissa lähellä Haagia hollantilaisen poikaystävänsä kanssa (on jopa väitetty, että heidän asuinalueensa nimi olisi Krimwijk eli Krim).

Runsaasti hollantilaisuhreja vaatineen MH17:n tuhon jälkeen hollantilaisen Hilversumin kaupungin pormestari vaati, että Putinin tyttären on muutettava pois Hollannista. Lehdissä on myös kerrottu, että Ukraina-mieliset mielenosoittajat olisivat protestoineet Maria Putinin väitetyn kotitalon edessä.

Kuten kuvaan kuuluu, kukaan ei edelleenkään ihan varmasti tiedä, asuuko Maria Putina Voorschotenissa väitetyssä osoitteessa. Hänen kerrotaan viettävän myös paljon aikaa Moskovassa.

Viimeisin varma kuva hänestä on vuodelta 2007. AFP:n kuvassa hän on yhdessä isänsä kanssa.

Onko hän Jekaterina?

 
Mitä puolestaan tiedetään pikkusisko Jekaterinasta, 28? Ainakin se, että hän syntyi Dresdenissä Itä-Saksassa, kun Vladimir Putin oli siellä komennuksella paikallisessa KGB:n toimistossa.

Vuonna 2010 Jekaterinan kerrottiin suunnittelevan häitä eteläkorealaisen amiraalin pojan kanssa. Huhut levisivät jo niin nopeasti, että jopa Kremlistä reagoitiin. Sieltä jyrähdettiin, etteivät jutut pidä paikkaansa. Sen koommin Jekaterinasta ei olekaan kuultu. Joissain eteläkorealaisissa lehdissä kiertää uutisen yhteydessä kuva kauniista nuoresta naisesta. Missään ei kuitenkaan sanota, mistä kuva on peräisin.

Antoivat yhden haastattelun


Newsweekin mukaan
tyttäret ovat antaneet yhden haastattelun: vuonna 2000, kun Putinista oli juuri tullut Venäjän presidentti. Tyttäret kertoivat, että he olivat joutuneet kotiopetukseen isänsä virkaanastumisen jälkeen. Henkivartijat seurasivat tyttöjä joka paikkaan, esimerkiksi elokuviin.

Samassa Newsweekin tämän vuoden elokuussa julkaistussa jutussa kerrotaan myös Ludmila Putinan sanoneen eräässä haastattelussa, että tyttäret ovat Vladimirille kaikki kaikessa ja että hän huolehtii heistä erittäin paljon, jopa hemmottelee. Ludmila kertoi pitäneensä tytöille kuria. Ludmilalta oli kysytty, voivatko tytöt kietoa isänsä pikkusormen ympärille.

Vastaus oli jyrkkä ei.

Lähteet: Masha Gessen: Kasvoton mies. Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi (Otava 2012), Newsweek, Telegraph, Guardian

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt