Satu, Luukas

Ulkomaat

Ukraina kertoo ottaneensa kiinni kymmenen venäläissotilasta

Julkaistu: , Päivitetty:

JUURI NYT
Ukraina kertoo ottaneensa kiinni kymmenen venäläistä laskuvarjojääkäriä Itä-Ukrainassa.
Ukrainan turvallisuuspalvelu kertoo uutistoimisto AFP:n mukaan, että venäläissotilaat otettiin kiinni Ukrainan maaperällä noin 50 kilometrin päässä Donetskin kaupungista.

Turvallisuuspalvelun mukaan heitä kuulustellaan parhaillaan.

– Rikostutkinta on aloitettu aseistettujen Venäjän kansalaisten laittomasta rajanylityksestä, turvallisuuspalvelu sanoo tiedotteessa.

Ukraina syytti eilen Venäjää panssarivaunujen ja panssaroitujen miehistönkuljetusvaunujen lähettämisestä rajan yli kohti Mariupolin satamakaupunkia Ukrainan kaakkoiskulmassa. Ukrainan mukaan Venäjä yritti näin avata uutta rintamaa taisteluissa.

Venäjä on toistuvasti kieltänyt, että se olisi sekaantunut taisteluihin Ukrainassa.

Poroshenko ja Putin tapaavat tänään

Turvallisuuspalvelu kertoi laskuvarjojääkärien kiinni ottamisesta vain tunteja ennen kuin Ukrainan presidentti Petro Poroshenkon on määrä tavata Venäjän presidentti Vladimir Putin ensimmäistä kertaa kuukausiin.

Minskin tapaamiseen osallistuvat myös Valko-Venäjän ja Kazakstanin edustajat sekä EU:n ulkoministeri Catherine Ashton. Putin on pyrkinyt luomaan talousunionia yhdessä Valko-Venäjän ja Kazakstanin kanssa.

Presidentti Poroshenko hajotti Ukrainan parlamentin myöhään eilisiltana. Poroshenko syytti osaa päättäjistä Itä-Ukrainan separatistien tukemisesta. Poroshenko sanoi, että maan johdon vaihtaminen on elintärkeää taistelujen lopettamiseksi.
Ukrainan uusi parlamentti valitaan lokakuun lopulla pidettävissä vaaleissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    2. 2

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    3. 3

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    5. 5

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    6. 6

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    7. 7

      Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

    8. 8

      Kansa äänesti: Jean Sibelius on vuosisadan kulttuuripersoona – katso myös muut palkitut

    9. 9

      Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

    10. 10

      Ministeri avautui seksuaalisesta häirinnästä – puolituttu mies tarrasi kiinni: ”Olet perehtynyt soteen täysin rinnoin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    3. 3

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    4. 4

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    5. 5

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    6. 6

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    7. 7

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    8. 8

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    9. 9

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    10. 10

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    2. 2

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    3. 3

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    5. 5

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    6. Näytä lisää