Yhdysvallat iski Arbilin lähelle Irakissa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Yhdysvallat iski Arbilin lähelle Irakissa

Yhdysvallat on tehnyt yhdeksän ilmaiskua Irakissa Arbilin kaupungin lähellä, kertovat Yhdysvaltain viranomaiset.

17.8.2014 1:29 | Päivitetty 17.8.2014 7:04

Iskujen tarkoitus oli tukea kurdeja näiden yrittäessä vallata takaisin jihadistien haltuunsa ottaman Mosulin padon.

Yhdysvaltain mukaan iskuissa tuhottiin tai vahingoitettiin muun muassa neljää aseistettua miehistönkuljetusajoneuvoa sekä useita muita aseistettuja ajoneuvoja.

– Kurdijoukot ovat saaneet Yhdysvaltain tuella padon itäpuolen takaisin haltuunsa, kurdijoukkojen edustaja kertoi aikaisemmin.

Arbilin lähellä Tigris-joella sijaitseva Mosulin pato tuottaa sähköä suurelle osalle kurdialueita. Alueen maanviljelijöille se on elintärkeä.

Padon valtaaminen takaisin olisi tähän mennessä suurin saavutus äärijärjestön Isisin vastaisessa taistelussa Pohjois-Irakissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?