IS:n ottama kuva suututti Putinin vartijat - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

IS:n ottama kuva suututti Putinin vartijat

Ilta-Sanomien toimittajan Arja Paanasen ottamat kuvat hermostuttivat Venäjällä.

Ilta-Sanomien toimittajan Arja Paanasen ottamat kuvat hermostuttivat Venäjällä.

Julkaistu: 15.8.2014 21:46

Jopa Vladimir Putinin Sotshin-huvilan suojamuurikin on sellainen erityiskohde, jota ei saa kuvata edes ulkopuoliselta kadulta.

Tämä kävi perjantaina selväksi Sotshissa, kun erehdyin ottamaan pari valokuvaa, joissa pääkohteena oli eräs suomalainen kollegani, mutta samalla kuviin päätyi mitä ilmeisimmin ainakin yksi Putinin huvilan muurin monista valvontakameroista.

Kuvaamisen nähnyt vartija hermostui ja kutsui paikalle isomman päällikön, joka ryhtyi kutsumaan paikalle vieläkin korkeampaa Venäjän sisäministeriön edustajaa. Vartijoiden mukaan heidän esimiehensä tulisi tarkistamaan puhelimeni kuvat, ettei niissä ole näkyvissä mitään kiellettyä.

Tässä vaiheessa ilmoitin itse, että voin tuhota juuri ottamani kuvat, minkä teinkin välittömästi.

IS:n toimittaja Arja Paananen kuvasi myös muun muassa Putinin residenssin edustalla.

IS:n toimittaja Arja Paananen kuvasi myös muun muassa Putinin residenssin edustalla.

Paikalla oli myös Putinin lehdistöpalvelun naispuolinen koordinaattori, joka toi selkeästi ilmi, että hän pitää vartijoiden toimia turhana tärkeilynä. Pr-naiselle riitti myös se, että näytin hänelle tuhonneeni kuvat.

Syntyi mielenkiintoinen tahtojen taistelu, kun Putinin lehdistöedustajanainen ojensi kovasanaisesti vartijoita, mutta vartijat jatkoivat esimiehilleen soittelua eivätkä antaneet minulle lupaa poistua paikalta. Lopulta lehdistönainen voitti henkien taistelun: vartijat luopuivat aikeesta tarkistaa puhelimeni ja sain lähteä hotellilleni.

Tuoreimmat osastosta