Venäjä-asiantuntija: EU ei kykene sopimaan Venäjään purevista pakotteista

Julkaistu:

EU-ulkoministerien Venäjä-kokouksen lopputulos on tyypillinen EU-kompromissi, arvioi Venäjän talouden asiantuntija, professori Pekka Sutela.
Sutela sanoo STT:lle, että jotkut maat olisivat halunneet jo mennä pakotteissa pidemmälle, mutta toiset halusivat edetä yhä pienin askelin.

Sutelan mukaan erimielisyyttä näyttää olevan myös siitä, onko sanktioilla ylipäänsä vaikutusta ja millaisia sanktioita tarvittaisiin, kun jäsenmaiden etuja ei kuitenkaan haluta vahingoittaa liikaa.

Sutela ei pidä todennäköisenä, että EU kykenisi sopimaan niin voimakkaista sanktioista, että ne purisivat Venäjään.

- Eihän se yhtään siltä näytä.

Sutelan mukaan ensimmäinen ongelma on, että voimakkaat energiasektoriin tai rahoitusjärjestelmään kohdistuvat sanktiot purisivat ainakin joihinkin EU:n jäsenmaihin.

- Toinen on sitten se, että on vaikea keksiä sanktioita, jotka purisivat niihin ihmisiin, jotka Venäjällä tekevät päätöksiä.

Sutelan mukaan oligarkkien elämän hankaloittamisella ole vaikutusta Venäjän ulkopolitiikkaan. Näkyvä liike olisi hänen mielestään se, että Venäjän Ranskan kanssa tekemät kaupat kahdesta lentotukialuksesta peruttaisiin. Se kävisi kuitenkin kalliiksi Ranskalle.

- Ne ovat miljardiluokan vehkeitä, eikä niille ole vaihtoehtoista ostajaa ilmeisesti olemassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt