Israelilaiset söivät popcornia ja katsoivat pommitusta - Twitter-kuva leviää vauhdilla - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Israelilaiset söivät popcornia ja katsoivat pommitusta - Twitter-kuva leviää vauhdilla

Tanskalainen toimittaja Allan Sörensen kohtasi viikko sitten keskiviikkona huomiota herättäneen näyn liikkuessaan israelilaisen Sderotin kaupungin ulkopuolella.

Israel on tehnyt jo useiden päivien ajan ilmaiskuja Gazaan­

18.7.2014 1:19

Israelilaiset olivat saapuneet kaupunkia ympäröiville kukkuloille seuraamaan Gazan pommitusta. He olivat tuoneet mukanaan muovituoleja ja osa söi popcornia. Aina, kun Israelin puolelta ammuttiin Gazan puolelle, yleisö hurrasi. Kristeligt Dagbladin toimittaja Allan Sörensen otti näkemästään kuvan älypuhelimellaan ja julkaisi sen Twitterissä. Kuvansa hän oli otsikoinut "Elokuvissa Sderotissa". Sörensen kertoo israelilaisten tuovan paikalle tuoleja, katselevan Gazan tapahtumia ja taputtavan räjähdyksiä kuullessaan.

Sderot cinema. Israelis bringing chairs 2 hilltop in sderot 2 watch latest from Gaza. Clapping when blasts are heard. pic.twitter.com/WYZquV62O7— Allan Sørensen (@allansorensen72) 9. heinäkuuta 2014

Kuva on otettu kello 9:n aikaan viime keskiviikkona, heinäkuun 9. päivänä. Samoihin aikoihin Israelisra ammuttu täsmäisku tappoi Gazan puolella kahdeksan ihmistä, jotka olivat seuraamassa MM-jalkapallon semifinaalipeliä Argentiina vastaan Hollanti. Kuva levisi hetkessä ympäriinsä sosiaalisessa mediassa. Viikossa sitä on ehditty jakaa yli 12 000 kertaa pelkästään Twitterissä. Sörensen itse yllättyi. Pitkään Lähi-idästä raportoineen toimittajan mukaan tapahtumassa itsessään ei ole mitään uutta. Hän kertoi nähneensä kansalaisten Gazan puolella seuranneen Hamasin iskuja Israelin puolelle samalla tavalla ja hurranneen yhtä lailla, kun raketit ovat tehneet tuhojaan. - Näin (sodassa) käy. Siviilit molemmilla puolilla alkavat nähdä viholliset epäinhimillisenä olentona, Sörensen kommentoi The New York Timesille. Sörenseniä ehdittiin sosiaalisessa mediassa jo syyttää tilanteen liioittelemisesta. Useat muutkin toimittajat näkivät saman vieraillessaan Sderotin viereisillä kukkuloilla. - Kukkulasta on tullut jotakin, joka muistuttaa sotatosi-tv:n eturiviä. Se tarjoaa suoran näköyhteyden tiiviisti rakennettuun Gazaan, kirjoitti Sörensenin kollega Nikolaj Krak. Sörensenkin kommentoi NYT:lle ymmärtävänsä minkälaista israelilaisen Sderotin kaupungin elämä on. Aivan Gazan rajalla sijaitseva 25 000 asukkaan kaupunki on saanut osansa Hamasin raketti-iskuista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?