Irakin joukot vetäytyneet kapinallisten hallitsemasta Tikritistä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Irakin joukot vetäytyneet kapinallisten hallitsemasta Tikritistä

Irakissa hallituksen joukot ovat vetäytyneet sunnimilitanttien hallitsemasta Tikritin kaupungista epäonnistuttuaan kaupungin takaisinvaltauksessa, kertoo taisteluun osallistunut sotilas.

16.7.2014 9:33

Lähteiden mukaan hallituksen joukot ja vapaaehtoiset shiiataistelijat joutuivat vetäytymään Tikritistä etelään kranaattitulen ja tarkka-ampujien iskujen vuoksi. Perääntyminen tapahtui juuri ennen auringonlaskua tiistaina.

Sunnikapinalliset valtasivat Tikritin kesäkuun puolenvälin tienoilla. Hallituksen joukot ovat yrittäneet siitä lähtien vallata kaupunkia takaisin. Tikrit sijaitsee noin 160 kilometrin päässä Irakin pääkaupungista Bagdadista pohjoiseen.

Asukkaiden mukaan keskiviikkona Tikritissä ei tiettävästi ole käyty taisteluita.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?