Aune, Oona

Ulkomaat

40 vuoden takainen tragedia nousi esille Ruotsissa: Pauli, 13, juoksi metsään, eikä koskaan löytynyt

Julkaistu: , Päivitetty:

13-vuotias Pauli Virtanen katosi metsään neljäkymmentä vuotta sitten. Pojan äiti puhuu nyt tragediasta ruotsalaislehdessä.
Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoo uudessa kadonneista ihmisistä kertovassa sarjassaan myös maaliskuussa vuonna 1974 kadonneesta 13-vuotiaasta Pauli Virtasesta.

Suomi-taustaisen Pauli-pojan tarina on yhä täysi mysteeri. Traagiset tapahtumat saivat alkunsa, kun Pauli oli perheensä mukana vierailulla tuttavien kesämökillä lähellä Strängnäsiä Ruotsissa.

Pauli potki pihalla palloa nuoremman veljensä kanssa, kun lapsille yhtäkkiä tuli kinaa. Kun kina jatkui vielä sisällä, poikien isä suuttui ja ojensi jälkikasvuaan. Lähimpänä ulko-ovea seisova Pauli ryntäsi korvatillikan saatuaan ulos, bokseripentu Raisan seuratessa perässä.

Raisa-pentu palasi hetken kuluttua yksin takaisin mökille.

Kukaan ei ole nähnyt Paulia tuon lauantai-iltapäivän jälkeen.

Se on selvää, että miettii, olisiko voinut tehdä toisin.

-Se on selvää, että miettii, olisiko voinut tehdä toisin, Pirkko Virtanen, Paulin äiti kertoo nyt Aftonbladetille.

-Toisaalta pojalla oli tulinen luonne, joten uskoimme kaikki, että hän istui ulkona ja mökötti ja tulisi sisälle hetken kuluttua, kun tilanne olisi rauhoittunut.

Kuka oli järven jäällä?

Kun poikaa ei alkanut kuulua, perhe yritti etsiä Paulia lähimaastosta, mutta turhaan.

Myöskään poliisin ja noin 80 varusmiehen muodostama etsintäpartio ei löytänyt pojasta merkkiäkään.

Aftonbladetin artikkelissa kerrotaan, että katoamispaikan lähellä asunut nainen kertoi myöhemmin nähneensä järven jäällä pojan. Pojan henkilöllisyydestä ei kuitenkaan ole varmuutta, vaikkakin Paulin nähtiin juoksevan järvelle päin.

Myöskään rikoksesta ei toistaiseksi ole löytynyt viitteitä.

Pauli Virtanen julistettiin kuolleeksi vuonna 2006.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    2. 2

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    3. 3

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    4. 4

      Kuka on Helsingin poliisin kiittelemä mystinen sankari? – ”Todennäköisesti pelasti miehen hengen”

    5. 5

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    6. 6

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    7. 7

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    8. 8

      Pummit eivät hetkauttaneet Mäkäräistä – sivalsi Ylellä: ”Sitä varmaan halusit, mutta en nyt jaksa jäädä synkistelemään”

    9. 9

      Kuvat: Pohjois-Korean suositun tyttöbändin johtaja villitsi Etelä-Koreassa – megatähdestä ei tiedetä edes tarkkaa ikää

    10. 10

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    4. 4

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    5. 5

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    6. 6

      Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    7. 7

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    8. 8

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    9. 9

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    10. 10

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    2. 2

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    3. 3

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    4. 4

      Kuka on Helsingin poliisin kiittelemä mystinen sankari? – ”Todennäköisesti pelasti miehen hengen”

    5. 5

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    6. Näytä lisää