Etelä-Koreassa jahdataan yhä tovereitaan tappanutta sotilasta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Etelä-Koreassa jahdataan yhä tovereitaan tappanutta sotilasta

Etelä-Korea kiistää, että se olisi saanut kiinni viisi palvelustoveriaan tappaneen sotilaan. Viranomaisten mukaan sotilaat yrittävät yhä saada hänet kiinni Pohjois-Korean rajan tuntumassa. Sotilas on saarrettu metsäiselle alueelle.

23.6.2014 5:36

Uutistoimisto Yonhap ja YTN-televisio kertoivat, että sotilas olisi saatu kiinni. Viranomaiset kieltävät televisiokanavan tiedot, jonka mukaan sotilas olisi puhunut isänsä kanssa ja valmistautuisi antautumaan.

Rynnäkkökiväärillä varustautunut 23-vuotias kersantti heitti lauantai-iltana kranaatin ja avasi tulen palveluspaikassaan. Viiden kuolleen sotilaan lisäksi seitsemän haavoittui. Tapahtumien kulun näkee yllä olevalta videolta.

Paennut sotilas kävi häntä etsivien sotilaiden kanssa eilen tulitaistelun. Sotilaat ovat saaneet luvan tappaa, jos sotilas ei antaudu.– Tavoitteemme on saada hänet kiinni elävänä, sotilasviranomainen sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Ampuja suoritti pakollista kaksivuotista asevelvollisuuttaan. Hän palveli Goseongin maakunnassa lähellä Koreoiden tiukasti valvottua rajaa. Myös useimmat lauantain ampumisen uhrit ovat parikymppisiä asevelvollisia.

Etelä-Korean armeijassa on viime vuosina sattunut useita itsemurhia ja ampumistapauksia. Syynä pidetään syvälle juurtunutta simputusta ja kiusaamista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?