He olivat oikeat ”sotamies Ryanin pelastajat” – Ranger-komppania joutui Normandiassa painajaismaiseen MG-42-tulitukseen

Steven Spielbergin ohjaama Pelastakaa sotamies Ryan -elokuva teki 1998 lähtemättömän vaikutuksen katsojiin. Sen Normandian maihinnousua kuvaava alku on sotaelokuvien klassikko. Normandian maihinnoususta tulee torstaina 6.6. kuluneeksi 75 vuotta.

Tom Hanksin esittämä kapteeni John H. Miller (edessä oik.) miehineen maihinnousualuksessa hetkeä ennen elokuvahistorian hurjimpiin kuuluvaa 20-minuuttista taistelukohtausta.

5.6.2014 9:57 | Päivitetty 4.6.2019 19:47

Henkeä salpasi etenkin tarinan aloittava parinkymmenen minuutin äärimmäisen intensiivinen kuvaus Normandian maihinnousun ensihetkistä. Tom Hanksin näyttelemän kapteeni Millerin johdolla amerikkalaiset Ranger-erikoisjoukot selvittävät tien veriseksi tappotantereeksi muodostuvalta rannalta läpi saksalaisten puolustusasemien.

  Kun ramppi laskeutui, iskeytyivät saksalaisten 1200 laukausta minuutissa ampuvien MG-42-konekiväärien luodit amerikkalaisiin.

Vaikka Spielbergin elokuva perustuu kuviteltuihin henkilöhahmoihin, ovat yhdysvaltalaisen elokuvan maihinnousutapahtumat pääosin totuuspohjaisia.

Operaatio Overlordissa, jolla koodinimellä liittoutuneet kutsuivat Normandian maihinnousua, oli viisi rantaa: kolme brittiläisten ja kanadalaisten sekä muiden liittoutuneiden joukkojen kohteina ja kaksi rantaa amerikkalaisjoukoille.

Elokuvan kohtaus vastasi todellisuutta: kaikki alukset eivät selviytyneet edes rannalle.

Omaha-rannan verilöyly oli Ryan-elokuvassa raaka, mutta todenmukainen. Panssariesteet eivät tarjonneet suojaa saksalaisten konekivääritulelta.

Kovimman vastarinnan liittoutuneet kohtasivat Omaha-rannalla, joka oli rannoista toiseksi läntisin. Se oli myös 2. Ranger-pataljoonan C-komppanian kohde. Juuri tämä komppania oli Spielbergin elokuvan alun esikuva.

C-komppanian piti turvata koko Omaha-rannan äärimmäinen oikea kaista (mereltä katsottuna). Komppanian piti varmistaa läheinen Viervillen kylä ja pääsy rannalta sisämaahan. Komppania lähti, toisin kuin elokuvassa, kahdella brittilaivaston maihinnousualuksella kohti rantaa. 68 miehen komppaniaa johti kapteeni Ralph Goranson 1. joukkueen mukana.

Tom Hanksin esikuva oli amerikanruotsalainen

Amerikanruotsalainen Goranson, tai Göransson, joka hänen alkuperäinen ruotsalaisnimensä oli, koki joukkoineen kovia merenkäynnissä. Iso osa miehistä tuli merisairaiksi yli 10 kilometrin matkalla Ranskan rannikolle. Rannassa maihinnousualukset kohtasivat ankaraa saksalaistulitusta.

Kun ramppi laskeutui, iskeytyivät saksalaisten 1200 laukausta minuutissa ampuvien MG-42-konekiväärien luodit amerikkalaisiin.

- Joka puolella miehiä kuoli tai haavoittui. Juoksin rannalle niin kovaa kuin kykenin - ja kun pääsin sinne, muistan olleeni niin uuvuksissa, etten uskonut jaksavani enää ylös pengertä, luutnantti Gerald Heaney kertoo.

Kapteeni Miller (Tom Hanks) ja sotamies Ryan (Matt Damon) kohtaavat elokuvan loppupuolella.

Ehdittyään vaivoin veteen kapteeni Goranson joutui todistamaan, kuinka kolme tykistöammusta tuhosi täysin hänen maihinnousualuksensa. Jo maihinnousun ensi minuuteilla Rangerit olivat kärsineet 50 prosentin tappiot. Komppania ei ollut ampunut vielä laukaustakaan kohti vihollista.

- Rannan ylittäminen oli unimaista ruumiinliikettä, mieli toimi kuin automaatti, kapteeni Goranson kuvaili.

Goranson otti komennon

Hyvin ei mennyt muillakaan Omaha-rannan hyökkääjillä. Rangerit ja heidän mukanaan ollut jalkaväen komppania olivat eristyksissä. Lähimmät amerikkalaisjoukot olivat merenkäynnin ja suunnistusvirheiden vuoksi ajautuneet kaksi kilometriä itään.

Goranson otti komennon ja käski jäljellä olevat miehensä kiipeämään rantakallioiden päälle.

Yhdysvaltojen Ranger-joukot luotiin toisen maailmansodan aikana.

Seuraavat tunnit C-komppania tuhosi saksalaisasemia Viervillen kylän lähistöllä ja esti saksalaisten vahvistusten tulon Omahalle. Päivän päätteeksi Rangerit laskivat tappionsa: 68 miehestä 21 oli kaatunut ja 18 haavoittunut.

Seuraavana päivänä amerikkalaisten hautauspartio laski Rangereiden tuhoamista asemista 69 saksalaisen ruumiit.

Näin tapahtui siis todellisuudessa. Elokuvassa C-komppania on tarinan kannalta merkittävämmässä asemassa avaamassa tietä murhaavan saksalaistulituksen alla rannalta. Näin lisättiin draaman tuntua elokuvaan.

  Ryanin esikuva oli kersantti Frederick "Fritz" Niland, joka taisteli 101. laskuvarjodivisioonassa Normandiassa, kun sai kuulla kahden veljensä kaatuneen maihinnousun yhteydessä.

Rangereiden rinnalla hyökänneet 116. jalkaväkirykmentin joukot saivat vastaansa paljon kovempaa tulitusta kuin Rangerit. Niillä ei myöskään ollut kallioiden tarjoamaan tulisuojaa toisin kuin rannan päässä Rangereilla.

Varsinaisen läpimurron kyseisellä rantaosuudella hoitivat todellisuudessa muut joukot. C-komppanian uskotaan silti olleen liittoutuneiden maihinnousujoukoista ensimmäinen, joka pääsi ulos rannalta sisämaahan. Tässä mielessä komppanian nopea eteneminen vastaa elokuvaa.

Lisäksi ilman Rangereita maihinnousukaistan oikean päädyn varmistus olisi ollut huomattavasti epävarmempaa. Elokuvassa myös tapahtumien kestoa on tietenkin lyhennetty huomattavasti. Taistelu kesti useita tunteja kauemmin kuin elokuvan sokeeraava 20-minuuttinen alkukohtaus.

Ainokainen turvaan

Pelastakaa sotamies Ryan -elokuvan perusjuoni kertoo yrityksestä löytää sotamies Ryan, joka on ainoa elossa oleva neljästä veljeksestä. Muut ovat juuri kaatuneet Normandiassa ja Kaukoidässä.

Tarina perustuu osin tositapahtumiin. Ryanin esikuva oli kersantti Frederick "Fritz" Niland, joka taisteli 101. laskuvarjodivisioonassa Normandiassa, kun sai kuulla kahden veljensä kaatuneen maihinnousun yhteydessä. Neljäs veljeksistä, ilmavoimissa palvellut Edward oli kadonnut vain paria viikkoa aiemmin Burmassa.

Fritz Niland lähetettiin takaisin Yhdysvaltoihin loppusodan ajaksi. Vuotta myöhemmin selvisi, että myös kuolleeksi oletettu Edward oli elossa. Hän oli virunut japanilaisten sotavankileirillä.

Myös Suomessa pyrittiin toisen maailmansodan aikana poistamaan etulinjasta sotilas, jos tämän muut veljet olivat kaatuneet. Yhdysvalloissa käytännöstä määrättiin lailla vasta sodan jälkeen 1948.

Artikkeli on julkaistu alun perin vuonna 2014.

Rangerit avaavat tien!

1. Yhdysvaltain Ranger-joukot luotiin toisen maailmansodan aikana brittien Commando-iskujoukkojen vastineeksi. Commandot kouluttivat Rangerit, jotka sittemmin taistelivat Afrikasta Italian ja Normandian kautta aina sodan loppuun saakka.

2. Rangerit olivat pieni joukko-osasto, vain 6 pataljoonaa, jotka kärsivät etenkin Italiassa hyvin suuret tappiot.

3. Rangereiden tunnuslause Rangers lead the way! (Rangerit avaavat tien!) syntyi juuri Omaha-rannalla Normandiassa, kun komentava kenraali määräsi näillä sanoilla Rangerit johtamaan murtautumista ulos tappotantereeksi koituneelta rannalta.

4. Nykyisin Rangerit muodostavat 75. Ranger-rykmentin, jossa on 2300 miestä. Heidän esikuntansa on Fort Benning Georgiassa. Rangerit kuuluvat Yhdysvaltain erikoisjoukkoihin ja toimivat usein yhdessä mm. maavoimien Delta- ja merivoimien Navy Seal -joukkojen kanssa. Hittileffa Black Hawk Down (2001) kertoo tositapahtumiin perustuen Rangereiden verisestä taistelusta Mogadishussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?