Lempi

Ulkomaat

Rauli Virtanen välttelee nyt pahimpia kriisipesäkkeitä - "Hyviä ystäviäni on kuollut"

Julkaistu:

Kriisialueet
Toimittaja Rauli Virtanen on alkanut vältellä kaikkein pahimpia kriisialueita sen jälkeen, kun jo useampi toimittajaystävä on kuollut työtehtävissä.
- Syyriaan en enää mene. Viimeksi oli lähellä, etten joutunut väärien ihmisten kanssa tekemisiin, Virtanen sanoo.

Lukuisissa maailman kriisipesäkkeissä vieraillut Virtanen käveli viime kesänä epähuomiossa islamistisen Al Nusra -liikkeen tukikohtaan. Hän pääsi sieltä nopeasti pois, mutta päätti sen jälkeen jättää Syyrian matkat väliin, koska islamistit ovat siepanneet ja surmanneet lukuisia journalisteja.

- Kriisialueilla kunnioitetaan nykyään aiempaa vähemmän journalisteja ja työskentely siellä on entistä suojattomampaa. Syyria on tästä hyvä esimerkki, Virtanen sanoo.

- 3-4 hyvää ystävääni on kuollut maailmalla – yksi heistä oli syyrialainen henkivartijani ja kuljettajani. Hän kuoli kuukausi sen jälkeen, kun olin työskennellyt hänen kanssaan Syyriassa.

Pahimpia
väärinkäsitykset

Pahimpia tilanteita ulkomaisille toimittajille ovat Virtasen mukaan kieliongelmista johtuvat väärinkäsitykset, jos tulkkia ei ole mukana matkassa.

- Olen joutunut kaksi kertaa väkijoukon höykyttämäksi, kun minua on epäilty terroristiksi tai vakoojaksi Irakissa ja Afganistanissa. Väkijoukot ovat fanaattisia.

Myös Etelä-Afrikan lapsijengit ovat arvaamattomia.

- 10-15-vuotiailla pojilla on aseet, ja usein he ovat jonkin huumausaineen vaikutuksen alaisia. Sellaisissa tilanteissa on pitänyt pitää itsensä hyvin rauhallisena.

Ikäviä muistoja Virtasella on myös Beirutin ja Sarajevon pommitusten keskeltä sekä yleisesti maailman kaoottisen liikenteen keskeltä.

Jokaisessa maailman maassa matkannut Virtanen kirjoittaa parhaillaan kirjaa kaikkein hengenvaarallisimmista, masentavimmista tai muuten vain mieleenpainuvimmista reissuistaan. WSOY julkaisee syksyllä teoksen Rauli Virtasen reissukirja – matkalla maailman kaikissa maissa. Hän kertoo kirjassa myös muun muassa tapaamisistaan Nelson Mandelan, Pelén ja Muhammed Alin kanssa.

Pojat kulkevat
isänsä jalanjäljissä

Virtasen kaikki pojat kulkevat isänsä jalanjäljissä – yksi asuu Abu Dhabissa, toinen työskentelee siviilirauhanturvaajana Filippiineillä ja kolmas, vasta 12-vuotias poika, reissaa isänsä kanssa innokkaasti maailmalla.

- Hän on ollut mukanani Afrikan slummeissa, hiv-kodeissa ja vankiloissa. Reissut ovat ottaneet häneltä kaikki ennakkoluulot pois ja hän seuraa innokkaasti maailman tapahtumia, Virtanen kertoo.

- Lähdemme kuopuksen kanssa seuraavaksi reppumatkalle Brasiliaan. Seuraamme jalkapallon MM-kisoja katukuppiloissa ja aistimme paikallista henkeä.

Virtanen osallistui maanantaina Inhimillisiä uutisia -toimituksen avajaisiin Helsingissä. Inhimillisiä uutisia on kahden viikon ajaksi pystytetty pop up -toimitus, joka pyrkii nostamaan avustusjärjestöissä työskentelevien ja niiltä apua saavien äänen kuuluviin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Metroasema evakuoitu Lontoon keskustassa, paikalla aseistettuja poliiseja – ”En koskaan ole nähnyt tällaista paniikkia”

    2. 2

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    3. 3

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    4. 4

      Oliko tässä syy Norjan tähtien romahdukseen Rukalla? ”Se on voinut vaikuttaa”

    5. 5

      Mitä henkeäsalpaavia kaunottaria! Nämä viisi lumoavan kaunista naista ovat Miss Universum -kisojen voittajasuosikkeja

    6. 6

      Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

    7. 7

      Asiantuntija Egyptin iskusta: Valtio ei pysty kontrolloimaan alueitaan – ”Asettaa vähitellen kaikki maan suositut matkakohteet vaaraan”

    8. 8

      Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

    9. 9

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    10. 10

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    2. 2

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    3. 3

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    4. 4

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    5. 5

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    6. 6

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    7. 7

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    8. 8

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    9. 9

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    10. 10

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Metroasema evakuoitu Lontoon keskustassa, paikalla aseistettuja poliiseja – ”En koskaan ole nähnyt tällaista paniikkia”

    2. 2

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    3. 3

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    4. 4

      Oliko tässä syy Norjan tähtien romahdukseen Rukalla? ”Se on voinut vaikuttaa”

    5. 5

      Mitä henkeäsalpaavia kaunottaria! Nämä viisi lumoavan kaunista naista ovat Miss Universum -kisojen voittajasuosikkeja

    6. Näytä lisää