Ulkomaat

Yle: Reima teettää lastenvaatteita riistopalkalla

Julkaistu:

Bangladeshilainen ompelija saa vain kaksi senttiä suomalaisen lastenvaatemerkin 12,95 euron hintaisesta vauvojen trikoopaidasta, kerrottiin Ylellä maanantaina esitetyssä MOT-ohjelman jaksossa.
Ohjelman esittämisen jälkeen Reima tiedotti ryhtyvänsä selvittämään asiaa muun muassa jalkautumalla paikan päälle Bangladeshiin.

- YLE:n havainnot tehtaan olosuhteista ovat ristiriidassa meille välitetyn tiedon kanssa, toimitusjohtaja Elina Björklund kertoi yhtiön tiedotteessa maanantai-iltana.

MOT:n mukaan kaikki Reiman vaatteet valmistetaan nykyisin Kiinassa, Sri Lankassa, Turkissa, Indonesiassa, Vietnamissa ja Bangladeshissa.

Ohjelman tekijät vierailivat Reiman käyttämällä bangladeshilaisella vaatetehtaalla. Laskelmat ompelijoiden palkasta perustuvat tehtaan johdon antamiin lukuihin.

Tehtaan ompelijoiden kuukausipalkka on 60 euroa ylityökorvauksineen. Bangladeshissa vaatetehtaan työntekijän minimipalkka on 48 euroa, mutta myöskään 60 euroa ei riitä MOT:n mukaan elämiseen.

Lisäksi töitä tehdään kovalla tahdilla.

MOT:n haastattelema Suomen ammattiliitojen solidaarisuuskeskuksen (SASK) viestintäpäällikkö Jukka Pääkkönen kertoo, että palkat kaksinkertaistuisivat, jos Reima maksaisi tilaamistaan paidoista 50 senttiä enemmän kappaleelta.

Lisäksi MOT kertoo, ettei Reima ole allekirjoittanut palo- ja rakennusturvallisuussopimus Accordia, jolla pyritään parantamaan bangladeshilaistehtaiden rakennus- ja paloturvallisuutta.

- Bangladesh on ollut meille sellainen kokeilu, perustelee Reiman operatiivinen johtaja Juha Alitalo ohjelmassa MOT:lle Accordista pois jättäytymistä.

Alitalon mukaan yhtiö voi liittyä sopimukseen, jos tilausten tekeminen Bangladeshista jatkuu.

Bangladeshissa sattui vakava tehdaspalo edellisen kerran viime vuoden toukokuussa, jolloin 111 työntekijää sai surmansa. Vain hieman tätä ennen sattui 1 100 ihmisen hengen vienyt tehdaspalo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt