Ulkomaat

Yellowstonessa voimakkain maanjäristys 34 vuoteen

Julkaistu:

4,8 magnitudia
Maa järisi Yhdysvalloissa sijaitsevassa Yellowstonen kansallispuistossa sunnuntaina.
Järistys oli voimakkuudeltaan 4,8 magnitudia. Edellisen kerran maa on järissyt samalla alueella yhtä voimakkaasti helmikuussa 1980.

Sunnuntaisen maanjäristyksen ei ole toistaiseksi raportoitu aiheuttaneen aineellisia tuhoja tai henkilövahinkoja. Yellowstonen kansallispuisto on lähes 9000 neliökilometrin laajuinen ja siellä käy vuosittain noin kolme miljoonaa vierailijaa.

Järistys tuntui ainakin kahdessa Montanan osavaltion alueella sijaitsevassa pikkukaupungissa, Gardinerissa sekä West Yellowstonessa.

Alueella on raportoitu huomattavasti sunnuntaista pienempiä maanjäristyksiä jo torstaista lähtien.

Yhdysvaltalainen geologian tutkimuslaitos on aikeissa lähettää kansallispuistoon tutkijaryhmän tarkistamaan, onko maanjäristyksellä ollut vaikutusta alueen geologisiin luonnonnähtävyyksiin, kuten geysireihin.

Juttua päivitetty maanantaina 31.3. kello 8.10. korjaamalla otsikon vuosiluku. Yellowstonessa tapahtui voimakkuudelta sunnuntaisen maanjäristyksen kaltainen järistys 34 vuotta sitten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt