Villisikalauma hyökkäsi naista kohti Ruotsissa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Villisikalauma hyökkäsi naista kohti Ruotsissa

Nuorisojoukko pelasti naisen villisikalauman hyökkäykseltä Ruotsissa.

Suomessa villisikoja tavataan pieninä esiintyminä lähinnä Etelä ja Keski-Suomessa.­

23.3.2014 0:53

Nuori nainen oli lauantai-iltana yhdeksän aikaan kävelyllä Tukholman länsipuolella sijaitsevassa Viksjössä, kun yhtäkkiä ulkoiluretki sai yllättävän käänteen.

Nainen näki 15-20 villisian lauman, joka lähti jahtaamaan häntä.

- Hän oli peloissaan ja alkoi juosta. Sitten ne (villisiat) lähtivät jahtaamaan häntä, Tukholman poliisin tiedottaja Albin Näverberg kertoo.

Ulkona ollut nuorisojoukko näki tapahtuman ja meni naisen avuksi. Nuoret lähtivät juoksemaan kohti sikoja, jotka kääntyivät ja poistuivat paikalta.

Näverbergin mukaa nainen on suuresti järkyttynyt tapahtuneesta eikä usko, että nainen menee vähään aikaan ulos.

Aftonbladetin haastatteleman Haningenin riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtajan Henrik Tumin mukaan vihaiset villisiat eivät ole leikin asia.

- Jos ne ovat vahingoittuneita ja siirtymässä, niin ne voivat olla vaarallisia. Jos vastaan tulee suuri karju, siinä voi hyvinkin olla pulassa. Se on suuri lihaspakkaus ja se liikkuu todella nopeasti.

Tumin mukaan on kuitenkin hyvin harvinaista, että laumat lähtevät hyökkäykseen. Hänen teoriansa mukaan naista jahdanneessa laumassa oli pieniä uteliaita porsaita, jotka lähtivät tutkimaan näkemäänsä ja isommat lähtivät seuraamaan niitä.

Lähde: Aftonbladet

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?