Reuters: Kaappausta pidetään mahdollisena - mysteerikonetta lennettiin kohti Intian valtamerta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Reuters: Kaappausta pidetään mahdollisena - mysteerikonetta lennettiin kohti Intian valtamerta

Uutistoimisto Reutersin haastattelemien tutkintalähteiden mukaan kadonnut Malaysia Airlinesin kone lensi kohti Andamaanien saariryhmää Intian valtameressä.

14.3.2014 11:23

Reutersin haastattelemien nimettömien lähteiden mukaan sotilastutkat olivat havainneet tuntemattoman lentokoneen, jonka uskotaan olleen Malaysia Airlines -yhtiön kadonnut kone.

Koneen reitin perusteella sitä lensi henkilö, jolla on lentokoulutus. Reutersin lähteiden mukaan tutkinnassa pidetään yhä mahdollisena, että kone olisi kaapattu.

Malesian poliisi on kertonut aiemmin tutkivansa, olisiko joku matkustajista tai miehistön jäsenistä kärsinyt psyykkisistä ongelmista, mikä olisi voinut osaltaan tuoda valoa mysteeriin. Edelleen mahdollisena pidetään kaappausta, sabotaasia tai mekaanista vikaa.

Yhdysvaltojen laivasto osallistuu kadonneen malesialaiskoneen laajennettuihin etsintöihin Intian valtamerelle.­

Malesian laivaston helikopteri lähdössä etsimään kadonnutta Malaysia Airlinesin konetta.­

Jo aiemmin perjantaina kerrottiin, että kadonneen lennon MH370 etsintöjä laajennetaan Intian valtamerellä. Yhdysvaltojen laivasto osallistuu laajennettuihin etsintöihin ja seuraa uutta johtolankaa. Uusien arvioiden mukaan kone on saattanut jatkaa matkaansa jopa viisi tuntia sen jälkeen, kun oli kadonnut tutkasta.   Malaysia Airlines -yhtiön kone on ollut kadoksissa lähes viikon. Konetta etsittiin ensin Malesian ja Vietnamin väliseltä merialueelta tuloksetta. Tutkinta on ollut varsin sekava, sillä julkisuuteen on tullut tietoja koneesta saaduista tutkahavainnoista esimerkiksi Malakansalmesta, mutta Malesian viranomaiset ovat kumonneet tiedot

BBC:n mukaan myös Intia on lähettänyt laivastonsa aluksia etsintöihin. Ilmailuasiantuntijat ihmettelevät, miten kone olisi voinut lentää huomaamatta merialueelle, jota seurataan tiiviisti muun muassa sotilastutkilla.

Malesian Airlinesin kone laskeutuu Kuala Lumpurin lentokentälle perjantaina.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?