Ulkomaat

Putin: "Ukraina irrottautui laittomasti Neuvostoliitosta"

Julkaistu:

Venäjän presidentti Vladimir Putin on sitä mieltä, että Ukrainan irrottautuminen Neuvostoliitosta ”ei tapahtunut täysin laillisesti”.
Putin kertoi kantansa Krimin tataarien edustajalle Mustafa Dzhemileville, jonka kanssa hän kävi puhelinkeskustelun. Dzhemilev sai Putiniin puhelinkontaktin Tatarstanin entisen presidentin Mintimer Shaimijevin avustuksella. Miesten puhelinkeskustelu kesti noin puoli tuntia.

Kansanedustaja Dzhemilev kertoi toimittajalle varoittaneensa Putinia siitä, ettei Ukrainan rajoja saa mennä siirtelemään.

- Tämän teeman yhteydessä Putin nosti esille seikan, jonka mukaan Ukrainan itsenäisyysjulistus ei vastannut täysin niitä neuvostonormeja, joiden mukaan Neuvostoliitosta saattoi irrottautua. Tällainen kanta siis (hänellä), Dzhemilev sanoi Forbes-lehden Ukrainan-painoksen mukaan.

Jos Putin on tätä mieltä Ukrainasta, hänellä on mitä todennäköisimmin sama kanta myös kaikkien muiden neuvostotasavaltojen itsenäistymiseen, sillä mikään niistä ei tapahtunut täysin ”neuvostonormien mukaan”.

Ukraina julistautui itsenäiseksi elokuussa 1991 Gennadi Janajevin juntan epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen, ja joulukuussa 1991 itsenäisyys hyväksyttiin Ukrainan kansanäänestyksessä. Suuren ja tärkeän neuvostotasavallan irrottautumispäätös vaikutti ratkaisevasti myös koko Neuvostoliiton hajoamiseen, mitä Putin on sittemmin kutsunut viime vuosisadan pahimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi.

Varoitus rajojen siirtelystä


Dzhemilev kertoi varoittaneensa Putinia myös mahdollisesta Ukrainan rajojen siirtelyn seurauksista. Hänen mukaansa Ukrainan alueelliseen yhtenäisyyteen kajoaminen rikkoisi vuoden 1994 sopimusta, jossa Yhdysvallat, Britannia ja Venäjä sitoutuivat takaamaan Ukrainan koskemattomuuden vastapalveluksena tasavallan päätökselle luopua ydinaseistaan.

- Sanoin hänelle, että jos tämä sopimus rikotaan, niin kukaan ei tule enää uskomaan vastaaviin sopimuksiin, vaan jokainen maa pyrkii rahavarojensa puitteissa hankkimaan itselleen omat ydinaseet, eikä Ukraina tule tekemään tässä poikkeusta, Dzhemilev kuvaili Putinin kanssa käymäänsä keskustelua.

Putin ei kiistänyt Krimin venäläisjoukkoja


Uutispalvelu Newsru.comin mukaan Putin oli ilmoittanut Dzhemileville, että Krimin niemimaan kohtalo ratkaistaan kansanäänestyksen jälkeen. Putin ei ollut myöskään kieltänyt sitä tosiasiaa, että Krimillä on venäläisjoukkoja.

- Puhuin siitä (venäläisjoukkojen läsnäolosta), eikä hän sitä kiistänyt. Ei hän kuitenkaan suoraan sanonut, että ”kyllä, meidän joukkojamme on siellä”. Samaan aikaan hän kuitenkin sanoi, että hän on antanut käskyn, että Krimin tataarien kanssa ei saa tulla mitään välikohtauksia. Käskyn hän voi antaa vain omille kansalaisilleen eli omille sotilailleen, Dzhemilev huomautti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt