Malesian sisäministeri: Eurooppalaisia passeja käyttäneet näyttivät aasialaisilta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Malesian sisäministeri: Eurooppalaisia passeja käyttäneet näyttivät aasialaisilta

Malesian sisäministeri kritisoi kovin sanoin Kuala Lumpurin lentokentän maahenkilöstöä.

Tietoja kadonneen lentokoneen mysteeristä on julkistettu useissa tiedotustilaisuuksissa Malesiassa. Toistaiseksi varmaa tietoa lennon kohtalosta ei ole.

10.3.2014 0:16

Kansainvälinen poliisijärjestö Interpol on vahvistanut, että kaksi lauantaina kadonneella lennolla mukana ollutta matkustajaa käytti varastettuja passeja koneeseen päästäkseen.

Interpolin tiedottajan mukaan matkustusasiakirjojen tarkistus on antanut syyn epäillä, että myös osa muista matkustajista on saattanut päästä lennolle väärillä passeilla. Interpol ei kuitenkaan ole kertonut, kuinka moni passeista on herättänyt epäilyksiä, tai minkä valtioiden kansalaisille niiden epäillään kuuluneen.

Malesian sisäministeri Ahmad Zahid Hamidi on kertonut paikalliselle uutistoimistolle, että varastettuja eurooppalaisia passeja käyttäneet matkustajat olivat ulkonäöltään aasialaisia henkilöitä. Hamidi onkin kritisoinut voimakkaasti Kuala Lumpurin lentokenttähenkilöstöä, joka on päästänyt varastettujen passien turvin liikkuneet henkilöä koneeseen. Passit kuuluivat italialaiselle ja itävaltalaiselle henkilölle ja ne oli varastettu aikaisemmin Thaimaassa.

- Osaavatko nämä virkailijat lainkaan ajatella? Italian ja Itävallan passit, mutta aasialaiset kasvot, Hamidi jyrähti sunnuntaina, kun koneen katoamisesta oli kulunut jo kaksi vuorokautta.

Matkalla Kuala Lumpurista Pekingiin kadonnutta Boeing 777-200ER -lentokonetta on etsitty Siaminlahdelta. Koneen mahdollista mereen syöksymistä ei ole kuitenkaan pystytty vielä vahvistamaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?