Lontoon toinen metrolakko peruuntui viime hetkillä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Lontoon toinen metrolakko peruuntui viime hetkillä

Lontoossa tiistaina alkavaksi kaavailtu metrolakko peruuntui viime hetkillä.

11.2.2014 20:15

Ammattiliitot peruivat kahden vuorokauden lakon, koska niille ehdotettiin lipputoimistojen sulkemisten keskeyttämistä, uutistoimisto AFP kertoi. Lakon oli tarkoitus olla jatkoa viime viikolla pidetylle kahden päivän metrolakolle.

Työntekijät vastustavat leikkauksia ja lipputoimistojen sulkemisia, jotka veisivät mukanaan satoja työpaikkoja. Työnantaja taas haluaa uudenaikaistaa ja automatisoida palveluja sekä säästää rahaa.

Lontoon pormestari Bob Crow oli tyytyväinen lakon peruuntumiseen. Hän sanoi odottavansa aitoja keskusteluja lipputoimistojen kohtalosta.

Lakon peruuntuminen oli lontoolaisille varmasti tervetullut uutinen, sillä maanpäällinen liikenne on kaupungissa sekaisin tulvien vuoksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?