Tuuliajolla olleen terveys horjuu - kotiinpaluu viivästyy - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tuuliajolla olleen terveys horjuu - kotiinpaluu viivästyy

Meksikosta Marshallinsaarille ajelehtineen Jose Salvador Alvarengan terveydentila on huonontunut.

6.2.2014 11:19 | Päivitetty 6.2.2014 12:15

Tuuliajolla kertomansa mukaan yli vuoden ollut elsalvadorilaismies joutuu viipymään Marshallinsaarilla vielä ensi viikkoon. Hänen kotimatkansa oli alun perin määrä alkaa perjantaina.

Alvarenga piti torstaina saarten pääkaupungissa Majurossa tiedotustilaisuuden, jossa hän kykeni Telegraphin mukaan vastaamaan vain muutamaan kysymykseen.

Mies oli niin heikkona, että hän joutui palaamaan sairaalaan, josta hänet oli jo tiistaina päästetty asumaan hotelliin.

Alvarengalle kasvanut parta on ajeltu pois, ja tuoreen kuvan hänestä voi katsoa esimerkiksi tästä linkistä.

Nestehukkaa ja puutostiloja

Miehen kunto on huonontunut, ja lääkärit epäilevät sen johtuvan nestehukasta, vitamiinien ja mineraalien puutostilasta ja jopa mahdollisesta tulehduksesta elimistössä.

Paikallisen lääkärin mukaan hän tottui merellä tuuliajolla seilatessaan niin vähäiseen nesteeseen, ettei ole maihin päästyään osannut juoda tarpeeksi. Miestä tutkitaan sairaalassa.

Omia tutkimuksiaan tekevät yhä myös viranomaiset. Meksikossa miestä halutaan kuulla hänen katoamiseensa liittyvistä tapahtumista sekä hänen matkakumppaninsa kuolemasta.

Viranomaiset korostavat, että toistaiseksi kaikki Alvarengan kertomuksen yksityiskohdat ovat pitäneet paikkansa. Viranomaiset haluavat kuitenkin luulla virallisesti hänen esimiestään meksikolaisessa kalastusyrityksessä sekä kuolleen matkakumppanin perhettä.

Meksikossa laittomana siirtolaisena vuosikausia asunut Alvarenga on kertonut haluavansa palata Meksikoon, vaikka hänen omaisensa ovat El Salvadorissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?