Mielenosoittajia kehotettiin pysymään Kiovan kaduilla vielä pitkään - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Mielenosoittajia kehotettiin pysymään Kiovan kaduilla vielä pitkään

Ukrainan opposition johtajat kehottivat sunnuntaina kannattajiaan pysymään Itsenäisyyden aukiolla myös uutenavuotena ja jouluna, jota Ukrainassa vietetään 7. tammikuuta.

Mielenosoitukset ovat jatkuneet Kiovassa jo useita viikkoja.­

22.12.2013 23:11

Aukiolle oli jälleen kerääntynyt kymmeniätuhansia ihmisiä. Mielenosoittajien joukko oli tosin jonkin verran harventunut, sillä aikaisemmat sunnuntaimarssit ovat keränneet jopa satojatuhansia ihmisiä.

Hieman laimentuneesta tunnelmasta huolimatta oppositio vaati yhä hallituksen eroa.

- Me jatkamme taistelua emmekä mene mihinkään täältä, sanoi yksi opposition keulahahmoista Vitali Klitshko, entinen nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestari.

Mielenosoituksia on Itsenäisyyden aukiolla ollut marraskuun loppupuolelta asti. Silloin presidentti Viktor Janukovitsh jätti allekirjoittamatta yhteistyösopimuksen EU:n kanssa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?