Lottovoittaja lahjoitti koko jättipottinsa hyväntekeväisyyteen - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Lottovoittaja lahjoitti koko jättipottinsa hyväntekeväisyyteen

Kanadalaismies päätti, että koko 27 miljoonan euron lottovoitto menee hyvään tarkoitukseen.

18.12.2013 11:16 | Päivitetty 18.12.2013 14:11

Calgarylainen eläkeläinen Tom Crist mietti pitkään, mitä tehdä 40 miljoonan Kanadan dollarin jättipotillaan. Sitten hän päätti perustaa sillä hyväntekeväisyysrahaston.

- Olen ollut tarpeeksi onnekas 44 vuoden työurani aikana ja pärjännyt niin hyvin, että pystyn pitämään huolta itsestäni ja lapsistani. En tarvitse niitä rahoja, Crist kertoi Kanadan yleisradioyhtiölle CBC:lle.

Crist ei kertonut seitsemään kuukauteen voitostaan kenellekään. Hän sanoo halunneensa ensin miettiä, mitä tehdä rahoilla.

Cristin vaimo kuoli pari vuotta sitten syöpään, ja hän jäi eläkkeelle elektroniikkayrityksen johdosta neljä kuukautta ennen voittoaan.

Crist aikoo päättää yhdessä lapsiensa kanssa, mihin avustuskohteisiin rahaa lahjoitetaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?