Venäjän median uudella kohupomolla Suomi-tausta

Julkaistu:

Venäjä
Suomi saanee jatkossakin erityishuomiota Venäjän mediassa, sillä kovalla kohulla uuden propagandatoimiston johtoon nostettu Dmitri Kiseljov on asunut vuosia Suomessa.
Kiseljov nousi yllättäen maanantaina uuden Venäjä tänään -uutistoimiston johtoon presidentti Vladimir Putinin mahtikäskyllä. Uuden toimiston tehtäväksi on annettu nimenomaan Venäjän julkisuuskuvan kiillottaminen ulkomailla – tai  ”oikeudenmukaisen asenteen palauttaminen Venäjää kohtaan” kuten Kiseljov itse on kuvaillut työsarkaansa.

Kremlin sanelema nimitys tuli järkytyksenä venäläisille toimittajille, sillä samalla lakkautetaan myös Venäjän ääni -radiokanava sekä maan suurin uutistoimisto Ria Novosti.

Kiseljov, 59, tunnetaan Venäjällä erityisesti homovastaisista kommenteistaan, joista kuuluisin on kehotus polttaa tai haudata liikenneonnettomuuksiin joutuneiden homojen sydämet, sillä ne eivät kelpaa jatkamaan kenenkään muun ihmisen elämää.

Viime aikoina Kiseljov on kunnostautunut myös Yhdysvaltain ja Euroopan mustamaalaamisessa muun muassa Ukrainan mielenosoitusten yhteydessä.

Joulukuun alussa Kiseljov ilmoitti esimerkiksi, että Ruotsi, Puola ja Liettua ovat muodostaneet Euroopan unionin sisälle ”venäläisvastaisen koalition”, joka käyttää Ukrainaa hyväkseen lietsoessaan sotaa Venäjää vastaan. Ruotsista Kiseljov "tiesi" lisäksi kertoa, että alaikäisille tehtävät abortit ovat maassa radikaalissa nousussa, ruotsalaispoikia vaivaa impotenttius jo 12 vuoden iässä ja ulkoministeri Carl Bildt on ollut nuoresta asti CIA:n agentti.

Kiseljovin julkisissa henkilötiedoissa mainitaan, että hän ehti työskennellä jo Neuvostoliiton aikana Gosteleradion Norjan ja Puolan -toimituksissa, mutta jostain syystä hänen Suomi-historiansa on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Ukrainalaisen Format-A:n haastattelussa Kiseljov kertoo kuitenkin, että hän asunut ja työskennellyt Suomessa yhteensä kolme vuotta ja toiminut silloin Venäjän ykköskanavan Pohjoismaiden-toimiston johtavana kirjeenvaihtajana.


Reijo Nikkilä: Raikas toimittaja muuttui täysin




Suomessa Kiseljovin muistaa hyvin muun muassa Ylen entinen Moskovan-kirjeenvaihtaja Reijo Nikkilä, joka ehti tehdä Kiseljovin kanssa yhteistyötä myös Helsingissä. Nikkilän muistikuvien mukaan Kiseljovin Suomen-vuodet ajoittuvat 1990-luvun alkuun, todennäköisimmin vuosille 1992-95.

- Hän teki meidän Ylen Itäprojektiimme joitakin noin 10 minuutin henkilökuvia silloisista venäläisistä demokraateista, kuten Irina Hakamadasta. Niihin aikoihin hän oli todella reipas ja raikas tuulahdus Venäjän tv-maailmassa, Nikkilä kertoo.

Sittemmin Nikkilä sanoo seuranneensa kauhulla Kiseljovin muuttumista nykyvenäläisen eli putinilaisen ”establishmentin mieheksi”.

- Hänessä tapahtui täydellinen muutos joskus reilut 10 vuotta sitten. Nykyisin hän puhuu kylmän sodan kieltä, ja jotkut venäläiset kollegat ovatkin jo luonnehtineet, että hän on tehnyt 180 asteen käännöksen, Nikkilä kuvailee.

Nikkilän mukaan Kiseljov oli vielä 1990-luvun alussa hyvin Suomi-myönteinen, mutta nykytilanteessa hänen Suomi-kantojaan on vaikea ennustaa.

- Kannattaa kuitenkin ehkä varautua siihen, että hänen johtamastaan uutistoimistosta voi tulla jatkossa myös jotain erikoista Suomen suuntaan, Nikkilä pohtii.


Kiseljov oli pahassa kolarissa Suomessa




Viime aikoina Kiseljov on vetänyt Venäjän televisiossa useita keskusteluohjelmia ja uutiskatsauksia. Nikkilän mukaan miehen viime vuosien tuotanto on ollut kauttaaltaan varsin ikävää katsottavaa.

- Hänen viikkokatsauksensa ovat vastenmielisiä ja hyvin aggressiivisia, ja ne ovat suurelta osalta suunnattuja länttä vastaan, Nikkilä kuvailee.

Kiseljovin omaan henkilökohtaiseen elämään liittyy myös erityistä Suomi-dramatiikkaa sen vuoksi, että hän joutui Suomessa ollessaan vakavaan autokolariin.

- Kolari sattui Salossa. Auto meni romuksi ja hän itse jäi roikkumaan autosta puolitajuissaan. Sieltä hän taisi soitella minullekin - silloin oli vielä sellaisia isoja matkapuhelimia - että hänen juttunsa Itäprojektia varten myöhästyy nyt kolarin takia, Nikkilä muistelee.


Kiseljov otti taloonsa mallia Suomesta




Kiseljovin julkisista henkilötiedoista käy ilmi, että hän on suorittanut skandinaavisen filologian opinnot Leningradin yliopistossa. Hänen kerrotaan osaavan sujuvasti ruotsia, norjaa, englantia ja ranskaa. Nikkilän muistikuvien mukaan Kiseljov osasi myös ripauksen suomea, vaikkakin puhui mieluiten venäjää.

Kiseljov on itse viitannut Venäjän mediassa muutaman kerran Suomeen viime vuosina, mutta ainakin netistä löytyvien arkistojuttujen mukaan varsin harmittomalla tavalla. Eräässä haastattelussa hän muun muassa kertoo, kuinka hän ihastui suomalaiseen arkkitehtuuriin ja toi jopa oman talonsa rakentajan käymään Suomessa, jotta tämä ottaisi mallia suomalaisesta rakennustekniikasta.

Toisessa yhteydessä Kiseljov kehotti omassa keskusteluohjelmassaan venäläisiä ottamaan mallia Suomen liikennekulttuurista ja siitä, kuinka Suomessa ei isotella autoilla.

- Pitäisi ottaa mallia Suomesta, jossa sikäläiset tytöt, kun he näkevät tiellä nopean auto, häikäilemättömän jeepin tai tietä antamattoman sikarityypin, niin he ajattelevat että se on pienen peniksen kompensointia – ei lainkaan kova juttu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt