Kaksi aikuista ja neljä lasta leikkivät lumessa ja katosivat - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kaksi aikuista ja neljä lasta leikkivät lumessa ja katosivat

Yhdysvaltoihin iskeneet äkilliset lumimyrskyt ovat aiheuttaneet katoamisia.

10.12.2013 17:54

Luoteis-Nevadassa etsitään parhaillaan kahta aikuista ja neljää lasta. Heitä etsitään osavaltion vuoristo-osista, kertoo CNN.

Kanavan mukaan kuusikko oli lähtenyt sunnuntaina ulos leikkimään vastasataneessa lumessa, palaamatta takaisin. He olivat suunnanneet Seven Troughs –vuoristoalueelle.

Etsintöjen kohteena ovat 34-vuotias James Glanton, 25-vuotias Christina MacIntee, sekä Glantonin kaksi lasta ja MacInteen kaksi sukulaislasta. Viranomaisten mukaan lapset ovat iältään 3-10-vuotiaita.

Yhdysvaltojen itärannikolle iskenyt lumimyrskyrintama ei hellitä otettaan vielä hetkeen, viranomaiset kertovat CNN:lle.

- Tämä on todella poikkeuksellista. Kylmä ilma levittäytyy koko liittovaltion alueelle, toteaa CNN:n meteorologi Dave Hennen.

CNN:n mukaan ainakin 15 ihmistä on tähän mennessä kuollut talvimyrskyihin liittyvissä onnettomuuksissa. Suurin osa kuolemista on aiheutunut liikenneonnettomuuksissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?