Ulkomaat

Norjalaismiestä syytetään vankitoverinsa taposta Kongossa

Julkaistu: , Päivitetty:

Kongossa sotilasviranomaiset syyttävät vangittua Joshua Frenchia vankitoverinsa Tjostolv Molandin taposta, kertoo uutistoimisto NTB. Aiemmin uskottiin, että Moland olisi riistänyt henkensä itse.
Moland löytyi kuolleena sellistään viime elokuussa. Hän oli pitkään kärsinyt vakavista terveysongelmista. Moland oli kuollessaan 32-vuotias.

- Armeija nosti tänään syytteen Joshuaa vastaan. Häntä epäillään hyvän ystävänsä taposta, kirjoittaa Molandin äiti blogissaan VG-lehden mukaan.

31-vuotias French on Norjan ja Britannian kaksoiskansalainen, Moland norjalainen.

Norjan ulkoministeriö vahvisti syytteen VG:lle. Ulkoministeriön edustaja vierailee Frenchin luona vankilassa tiistaina.

- Molandin kuoleman jälkeen rikospoliisi otti Kongon viranomaisten kutsusta osaa tutkintaan ja ruumiinavaukseen, kertoi ulkoministeriön edustaja VG:lle.

- Läheisen yhteistyön jälkeen päädyimme siihen, ettei mikään antanut aihetta epäillä rikosta Molandin kuolemaan liittyen. Tästä syystä emme ymmärrä lainkaan sitä, että French on nyt asetettu syytteeseen taposta.

Kaksikko tuomittiin nelisen vuotta sitten kuolemaan autonkuljettajansa surmasta Kongossa, vakoilusta, laittomasta aseen hallussapidosta, aseellisesta ryöstöstä ja tapon yrityksestä.

Juttu käsiteltiin uudelleen vetoomustuomioistuimessa viime kesäkuussa, ja kuolemantuomiot pysyivät voimassa. Kaksikko ei valittanut päätöksestä vaan haki kuolemantuomioiden muuntamista vankeusrangaistuksiksi, jotka he voisivat istua Norjassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt