Paavin kerrotaan poistuvan öisin valeasussa kaupungille - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Paavin kerrotaan poistuvan öisin valeasussa kaupungille

Vastikään yhteiskuntaa köyhien kohtelusta soimannut ja kapitalismia kritisoinut paavi Franciscus hiippailee öisin valeasussa Rooman kaduilla avustustehtävissä, huhutaan Vatikaanissa.

Paavi Franciscuksen epäillään käyvän kaupungilla kuutamohommissa.­

4.12.2013 16:18

Epäilyt yöllisestä toiminnasta heräsivät, kun köyhien avustamisesta tunnettu arkkipiispa Konrad Krajewski viittasi vaelteluihin antamassaan haastattelussa.

- Kun kerron hänelle (paaville), että lähden kaupungille illalla, on olemassa ainainen riski, että hän tulee mukaani, Krajewski sanoi uCatholic-sivustolle.

Krajewski ei suostunut täsmentämään kommenttia, mutta sanoi, että paavi harrasti yötyötä myös piispa-aikoinaan Buenos Airesissa, jossa hän kävi juttelemassa ihmisille ja saattoi syödä näiden kanssa kadulla, kertoo Local-sivusto.

Huhujen jälkeen nimetön lähde kertoi The Huffington Postille, että sveitsiläiskaartin sotilaat ovat vahvistaneet tavalliseksi papiksi pukeutuneen paavin poistuvan asunnostaan yöllä tapaamaan kodittomia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?