Kiina lähetti taistelulentokoneita kiistellylle merialueelle - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kiina lähetti taistelulentokoneita kiistellylle merialueelle

Kiina on lähettänyt hävittäjiä tunnistamaan Yhdysvaltain ja Japanin lentokoneita, jotka lensivät kiistellyllä alueella Itä-Kiinan merellä.

Kiina on lähettänyt kiistellylle merialueelle taistelulentokoneita. Kuvassa Kiinan J-10-hävittäjiä muodostelmalennossa.­

30.11.2013 10:59

Tunnistuslentojen kohteina olivat kaksi Yhdysvaltain tiedustelukonetta ja 10 japanilaista merivalvonta- ja taistelulentokonetta, kertoi Kiinan puolustusministeriö perjantaina. Ne lensivät Kiinan julistamalle uudelle ilmapuolustusvyöhykkeelle, joka ulottuu kiisteltyjen Diaoyun saarten ilmatilaan.

Merialuetta omanaan pitävä Japani kutsuu saariryhmää nimellä Senkaku.

Yhdysvallat pyrki myöhemmin liennyttämään sotilaallista jännitettä alueella.

Presidentti Barack Obaman hallinto kehotti amerikkalaisia lentoyhtiöitä noudattamaan Kiinan vaatimusta ja ilmoittamaan ennalta lennoista, jotka ylittävät kiistellyn alueen.

Kehotus ei merkitse sitä, että Yhdysvallat tunnustaisi Kiinan julistaman ilmapuolustusvyöhykkeen oikeutuksen, hallintolähteet kertoivat The New York Timesille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?