Ursula

Ulkomaat

Koulupoikaa kiusattiin vaatteiden vuoksi – ystävät järjestivät liikuttavan yllätyksen

Julkaistu:

Kun Dannya, 6, kiusattiin erikoisista vaatteista, kymmenet ystävät päättivät tukea häntä ja pukeutua samanlaisiin vaatteisiin.
Yhdysvaltain Massachusettsissa asuva Danny Keefe pukeutuu mielellään pukuun ja solmioon. Hän joutui kuitenkin koulukiusaajien silmätikuksi puhevikansa ja erikoisen asumieltymyksensä vuoksi.

Onneksi Danny oli jalkapallojoukkueessa tutustunut joukkoon vanhempia poikia, jotka päättivät asettua yhdessä ystävänsä tueksi. Yli 40 lasta järjesti viime viikon keskiviikkona ”Danny-päivän”, jolloin he ilmestyivät kouluun samanlaisissa vaatteissa kuin Dannykin.

- Ajattelimme näyttää Dannylle, että rakastamme häntä. Rakastamme häntä hyvin paljon, yksi tempaukseen osallistuneista pojista kertoo WCVB-kanavan YouTube-videolla.

Suomessa asiasta kertoi The Voice.

Liikuttui kyyneliin

Tukijoiden joukossa oli myös Dannyn isoveli, kymmenvuotias Tim.
- Hän tulee kotiin joka päivä ja sanoo, ettei välitä siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Hän välittää vain siitä, mitä hän itse ajattelee itsestään, Tim kuvailee veljeään Enterprise Newsille.

Säteilevä Danny itse kuvaili päivää “parhaaksi ikinä”. Dannyn äiti kertoo YouTube-videolla, että poika oli liikuttunut päivän päätteeksi kyyneliin.
- Kysyin, mikä on hätänä. Hän sanoi, että tunsi itsensä hyvin rakastetuksi, äiti sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    2. 2

      Poliisi: Mielenosoittajia raiteilla Tampereella – junaliikenne pysäytetty Vaasan ja Porin suuntaan

    3. 3

      Nuori poika suistui mönkijällä ojaan ja loukkaantui vakavasti

    4. 4

      20-vuotias kiekkolupaus löytyi kuolleena – tyttöystävä avautui Ruotsia järkyttäneestä tragediasta

    5. 5

      Ensi yönä kannattaa katsoa taivaalle: Meteoriparvi osuu Maan yläilmakehään – luvassa näyttäviä tähdenlentoja

    6. 6

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    7. 7

      Tomi Metsäketo olisi halunnut jatkaa Tähdet, tähdet -ohjelmassa – näin kanava perustelee laulajan potkuja

    8. 8

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – yksi henkilö otettu kiinni

    9. 9

      Alle 10 000 km mittarissa: Tämä Ford aiheuttaa kuhinaa ennen huutokauppaa

    10. 10

      41,6 miljoonan jättipotti tuo ilotulituksen Savonlinnaan ja voittajalle kahvikutsun: ”Jos voittaja lukee tätä juttua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    6. 6

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    7. 7

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    8. 8

      Toni Edelmann on kuollut

    9. 9

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    10. 10

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    2. 2

      Poliisi: Mielenosoittajia raiteilla Tampereella – junaliikenne pysäytetty Vaasan ja Porin suuntaan

    3. 3

      Nuori poika suistui mönkijällä ojaan ja loukkaantui vakavasti

    4. 4

      20-vuotias kiekkolupaus löytyi kuolleena – tyttöystävä avautui Ruotsia järkyttäneestä tragediasta

    5. 5

      Ensi yönä kannattaa katsoa taivaalle: Meteoriparvi osuu Maan yläilmakehään – luvassa näyttäviä tähdenlentoja

    6. Näytä lisää