Pohjois-Korea myönsi ottaneensa kiinni amerikkalaisen - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Pohjois-Korea myönsi ottaneensa kiinni amerikkalaisen

Pohjois-Korea on myöntänyt pitävänsä hallussaan Yhdysvaltojen kansalaista, mutta ei kertonut, onko henkilö kolme viikkoa sitten kadonnut 85-vuotias turisti.

22.11.2013 22:41

85-vuotiaan Merrill Newmanin perhe tuli julkisuuteen kuluvalla viikolla, kun miehestä ei oltu kuultu mitään kolmeen viikkoon.

Tieto Yhdysvaltojen kansalaisesta tuli ruotsalaisdiplomaattien kautta, sillä Yhdysvalloilla ei ole virallisia diplomaattiyhteyksiä maahan.

Yhdysvaltojen ulkoministeriön mukaan Ruotsin lähetystö on esittänyt pyyntöjä miehen tapaamiseksi päivittäin.

Pohjois-Koreasta palaamassa olleen Newmanin perhe ei ole saanut yhteyttä mieheen sen jälkeen, kun viranomaiset poistivat tämän koneesta 26. lokakuuta, miehen poika kertoi keskiviikkona CNN-kanavalle.

- Kyseessä on väärinkäsitys. Isäni on Korean sodan veteraani ja hän halusi tutustua maahan ja kulttuuriin, josta hän on ollut vuosia kiinnostunut, poika Jeff Newman kertoi.

- Hän järjesti ryhmämatkan suositellun matkatoimiston kanssa, jonka Pohjois-Korea oli hyväksynyt ulkomaisille turisteille. Hänellä oli kaikki tarvittavat paperit.

Myös Merrill Newmanin vaimo vetosi perjantaina miehensä vapauttamisen puolesta.

Perhe uskoo, että Newmanin osallistuminen Korean sotaan on ainakin osasyy pidättämiseen. Asiantuntijoiden mukaan on mahdollista, että Newmania epäillään vakoilusta, jos hän on maininnut veteraanihistoriansa.

Päivää ennen suunniteltua kotiinlähtöä Newmanin opas oli kutsunut miehen tapaamaan ”paria korealaista viranomaista”. Pojan mukaan sotilastausta oli tullut esiin ja tämä oli häirinnyt isää, joskaan hän ei ollut huolestunut asiasta.

Seuraavana päivänä isä ja matkakumppani nousivat Pekingin-koneeseen. Viisi minuuttia ennen koneen lähtöä viranomaiset nousivat kuitenkin koneeseen ja veivät Newmanin mukanaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?