Viranomaisten riipaiseva suururakka Filippiineillä alkaa – tunnistettavana tuhansia uhreja - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Viranomaisten riipaiseva suururakka Filippiineillä alkaa – tunnistettavana tuhansia uhreja

Julkaistu: 12.11.2013 13:45

Taifuuni Haiyan jätti jälkeensä tuhoa ja hävitystä Filippiineille. Viranomaiset ovat päässeet pikkuhiljaa raivaamaan raunioita.

Raunioiden joukosta löytyy selvinneiden lisäksi myös myrskyssä menehtyneitä. Esimerkiksi pahimmalla tuhoalueella, maan keskiosissa sijaitsevan Taclobanin kaupungin raunioista on löytynyt jo yli 100 menehtynyttä. Arvioiden mukaan pelkästään tässä kaupungissa on saattanut menehtyä jopa 10 000 ihmistä.

Viranomaisten edessä on suururakka, menehtyneiden uhrien tunnistaminen. Työtä tehdään koko ajan aikaa vastaan.

- Teemme parhaamme tunnistaaksemme mahdollisimman paljon uhreja, mutta tiedämme että tehtävä voi olla ylitsepääsemättömän vaikea. Sitä paitsi meiltä uhraa loppua aika kesken, toteaa Filippiinien rikoslaboratorion varajohtaja Emmanuel Aranas.

Ruumiiden mätäneminen kuumuudessa vaikeuttaa tunnistusta, kun sormenjäljet katoavat. Hammaskartat ovat suurimmaksi osaksi hävinneet koko maan kattavassa kaaoksessa.

Kaikki ruumiit, joita ei saada tunnistettua, haudataan suuriin joukkohautoihin.

Tuoreimmat osastosta