Kaupungin tuho sai ryöstelijät liikkeelle - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kaupungin tuho sai ryöstelijät liikkeelle

Taifuunin runtelemista liikkeistä häviää jopa televisiovastaanottimia.

Taclobanissa ihmiset ryntäsivät päivittäistavarakauppaan joukolla. Supertaifuuni on aiheuttanut paitsi kuolonuhreja ja aineellista vahinkoa, se on saanut ihmiset ryöstelemään.

10.11.2013 8:45

Supertaifuuni Haiyanin aiheuttamat laajamittaiset tuhot ovat katkaisseet liikenne- ja viestintäyhteydet laajoilla alueilla Filippiinien saarivaltiossa, mikä on vaikeuttanut esimerkiksi ruokatarvikkeiden sekä puhtaan juomaveden toimittamista katastrofialueelle.

Rakennetun ympäristön suuret tuhot ovat aiheuttaneet myös ikäviä lieveilmiöitä, kun ihmiset ovat alkaneet ryöstellä taifuunin runtelemia kauppoja. Uutistoimisto Reuters kertoo silminnäkijähavaintojen perusteella ryöstelyn koskeneen etenkin maan Taclobanin kaupunkia Leyten maakunnassa.

  He ottavat kaiken, jopa kulutuselektroniikkaa, kuten televisiovastaanottimia.

Kaupunginhallituksen jäsen Tecson John Lim Taclobanista vahvistaa, että suuret vauriot kaupunkialueella ovat saaneet ryöstelijät liikkeelle.

- He ottavat kaiken, jopa kulutuselektroniikkaa, kuten televisiovastaanottimia, Lim kuvailee.

Lim arvelee, että varastetuilla tavaroilla on määrä tehdä myöhemmin kauppaa.

- Niitä vaihdetaan myöhemmin ruokaan, hän arvioi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?