Laatikoittain arvoviskejä katosi salamyhkäisesti - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Laatikoittain arvoviskejä katosi salamyhkäisesti

Poliisi arvelee viskivarkautta sisäpiirikeikaksi.

20.10.2013 8:17

Yhdysvaltojen Kentuckyssä sijaitsevalla Buffalo Trace -tislaamolla havaittiin tiistaina, että peräti 195 pulloa sen valmistamia harvinaisia Bourbon-viskejä on salamyhkäisesti kadonnut.

Kahdenkymmenvuoden ikään ehtineiden Pappy Van Winkle -bourboneiden katoaminen nosti 28 000 asukkaan Frankfortin pikkukaupungin hetkessä parrasvaloihin, kun poliisit alkoivat selvittää arvoviskien varkautta.

Uutistoimisto Reutersin mukaan osa hävinneistä viskeistä on vähintään 25 000 dollarin arvoisia. Franklinin piirikunnan sheriffi Pat Melton arvelee, että osa anastetuista viskipulloista saattaa päätyä online-huutokauppoihin jälleenmyytäviksi eri puolille maailmaa. Poliisi arvioi, että yksittäisen viskipullon hinta saattaa nousta mustassa pörssissä jopa 2 000 dollariin pullolta.

Tutkimusten kestettyä muutaman päivän Melton arvioi lauantaina, että viskivarkaus on saanut tapahtua vähin erin ja sisäpiirikeikkana.

- Kukaan ei voi kaapata 65 laatikkoa, ja poistua ovesta noin vain. Epäilemme, että varkaat ovat ottaneet kaksi tai kolme laatikkoa kerrallaan, Melton kertoi.

Buffalo Trace -tislaamon toimitusjohtaja Mark Brown on kieltäytynyt kommentoimasta tapausta tutkinnan ollessa vielä kesken.

Varastettujen viskien korkea arvo perustuu niiden harvinaisuuteen ja ikään. Myös niiden tuotantomäärät vuositasolla ovat varsin rajallisia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?