Pohjois-Koreassa pelätään tapahtuneen Srebrenican kaltainen verilöyly - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Pohjois-Koreassa pelätään tapahtuneen Srebrenican kaltainen verilöyly

Pohjois-Korean pahamaineinen vankileiri numero 22 näyttäisi tyhjentyneen yhtäkkiä. 20 000 vangin pelätään joutuneen surmatuksi.

Vankileiri sijaitsee lähellä Hoeryongin kaupunkia.­

15.10.2013 10:38

Satelliittikuvien perusteella leiriltä on kadonnut muun muassa vartiotorneja ja kuulustelupaikkoja. Ihmisoikeusaktivisti Robert Park kirjoitti asiasta arvovaltaiseen Forbes-julkaisuun. Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Verkkouutiset.

Forbesin artikkelissa asiaa verrataan Srebrenican joukkomurhaan.

Kyseessä on yksi tunnetuimmista pohjoiskorealaisista vankileireistä. Siellä on arveltu olleen 30 000-50 000 vankia, jotka on vangittu yleensä poliittisin perustein. Maan vankileireillä epäinhimillisissä oloissa elää yksittäisten vankien lisäksi kokonaisia perheitä. Monet lapset ja aikuisetkin ovat eläneet leirillä koko elämänsä.

Leiri 22:n väen kohtalosta ei ole kuin arveluja, mutta vapaaksi heitä ei ole laskettu. Forbesin artikkelin mukaan 7 000-8 000 vangin uskotaan viedyn kahdelle muulle keskitys- ja tuhoamisleirille.

Loppujen noin 20 000 vangin kohtalosta ei ole tietoa. Muutaman tuhannen arvellaan kuolleen nälkään.

Committee for Human Rights in North Korea -järjestön johtava asiantuntija David Hawk ilmaisi Forbesin raportissa vakavan huolensa asiasta.

- Jos asia pitää edes etäisesti paikkansa, se on hirmuteko, joka vaatii paljon tarkempaa tutkimista, hän totesi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?