Kauno, Kasperi

Ulkomaat

Metsään eksynyt eli kolme viikkoa syömällä oravia

Julkaistu:

Sanfranciscolaismies eksyi metsästystoveristaan ja vietti 19 päivää erämaassa ennen pelastumista.
Gene Penaflor, 72, oli 24. syyskuuta metsästysretkellä ystävänsä kanssa Mendocinon kansallispuistossa Yhdysvaltain Kaliforniassa, kun hän vaelsi sivuun polulta, kaatui ja löi päänsä.

Sen seurauksena hän eksyi metsäiseen kanjoniin liki kolmeksi viikoksi.

Viime lauantaina Penaflorin avunhuudot kantautuivat alueelle saapuneiden metsästäjien korviin ja pelastajat saivat vihdoin yhteyden mieheen.

Mies oli heikossa kunnossa ja hänet kannettiin paareilla alueelle, josta helikopteri saattoi noutaa hänet.

Lumisateet piinasivat öisin

Hän oli vaeltanut reilun 5 kilometrin päähän paikasta, jossa oli menettänyt kontaktin metsästyskaveriinsa.

Metsässä oli tarjolla runsaasti vettä, ja Penaflor sai ravintoa pyydystämällä ja syömällä oravia ja liskoja sekä poimimalla marjoja.

Hän kasvattanut parran

Pahinta olivat öiset lumisateet. Niiltä mies suojautui kätkeytymällä kaatuneen puun rungon alle ja vetämällä päälleen lehtiä ja ruohoa.

Perhe oli ollut huolesta sekaisin, mutta helpotus oli suuri, kun tieto löytymisestä tuli.

- Hän voi hyvin. Tämä on vähän niin kuin hän olisi ollut lomalla ja kasvattanut parran, miehen 31-vuotias poika Jeremy sanoi NBC:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    3. 3

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Tuntematon mies jätti Baywatch-kaunottaren alasti metsään – uskalsi kertoa raiskauksesta vasta 30 vuotta myöhemmin

    6. 6

      Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

    9. 9

      Tutkijalta hurja väite: Aivot toimivat vielä kuoleman jälkeen, joten saatat itse tiedostaa kuolleesi

    10. 10

      Juha Tapion Raija-vaimo avoimena parin suhteesta Annassa: ”Olemme ne laulun kaksi puuta, jotka seisovat erillään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    4. 4

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    5. 5

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    6. 6

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    7. 7

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    8. 8

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    10. 10

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    3. 3

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Tuntematon mies jätti Baywatch-kaunottaren alasti metsään – uskalsi kertoa raiskauksesta vasta 30 vuotta myöhemmin

    6. Näytä lisää