Yhdysvallat ja Venäjä pääsivät sopimukseen Syyriasta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Yhdysvallat ja Venäjä pääsivät sopimukseen Syyriasta

Yhdysvallat ja Venäjä haluavat kemialliset aseet pois Syyrian hallinnolta ensi vuoden puoliväliin mennessä.

14.9.2013 13:39 | Päivitetty 14.9.2013 19:15

Yhdysvallat ja Venäjä sopivat lauantaina siitä, mitä Syyrian kemiallisille aseille pitäisi tehdä.

Suunnitelma tähtää siihen, että kemialliset aseet saataisiin pois Syyrian hallinnolta ensi vuoden puoliväliin mennessä.

Syyrian pitää antaa selvitys kemiallisista aseistaan viikon kuluessa.

Seuraavana tavoitteena on, että kansainväliset asetarkastajat saadaan maahan marraskuuhun mennessä.

Yhdysvaltain Syyria-iskun todennäköisyys kutistui entisestään, koska suunnitelmassa ei suoraan uhata sotilaallisilla toimilla.

- Syyrian konfliktiin ei ole sotilaallista ratkaisua, ratkaisun on oltava poliittinen. Olemme yhdessä sitoutuneita siihen, ulkoministeri John Kerry sanoi.

Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin mukaan YK:n turvallisuusneuvosto ryhtyy toimiin, jos Syyria vastedes rikkoo kansainvälistä kemiallisten aseiden kieltosopimusta. Tähän asti juuri Venäjä yhdessä Kiinan kanssa on estänyt turvallisuusneuvoston toimet Syyriaa vastaan.   "Al-Assad pääsee kuin koira veräjästä" Syyrian suurimpiin kapinallisryhmittymiin kuuluva Syyrian vapaa armeija tyrmäsi sopimuksen tuoreeltaan. Ryhmän mukaan se sivuuttaa verilöylyn, joka jatkuu päivästä päivään.

Syyrian vapaan armeijan komentaja kenraali Selim Idriss sanoi, että maan hallinto on jo ryhtynyt kätkemään aseita tarkastusten varalta. Ryhmän mukaan aseita on siirretty viime päivinä naapurimaihin Irakiin ja Libanoniin.

Idriss sanoi, että sopimuksen myötä presidentti Bashar al-Assad pääsee kuin koira veräjästä.

- Venäjä on Syyrian hallinnon liittolainen Syyrian kansan tappamisessa. On tapahtunut rikos ihmisyyttä vastaan, eikä ketään vaadita vastuuseen.

Damaskoksessa Syyrian hävittäjät pommittivat jälleen lauantaina kapinallisten hallitsemia alueita.

- Hallinto on tappanut ihmisiä yli kahden vuoden ajan kaikenlaisilla aseilla. Tappaminen jatkuu, mikään ei muutu. Oleellisin asia on se, että ihmisiä tapetaan - ei se, millä aseilla, sanoi oppositioaktivisti Tariq al-Dimashqi.

Syyrian hallinto ei kommentoinut sopimusta. Kerryn ja Lavrovin lehdistötilaisuus kuitenkin näytettiin suorana Syyrian televisiossa, mikä viitannee siihen, että Syyria suhtautuu sopimukseen myötämielisesti.

Yhdysvaltojen kanssa sotilasiskua ajanut Ranska kiitti tuoreeltaan sopua merkittäväksi edistysaskeleeksi. Syyrian kapinallisten johto on sen sijaan torjunut sovun ja syyttänyt Venäjää "ajan pelaamisesta".

Kerryn mukaan sopimus pantaisiin toimeen YK:n päätöslauselmalla, johon sisällytettäisiin uhkaus sanktioista tai voimankäytöstä.

Kerryn mukaan sovintoa mahdollisten sanktioiden laadusta ei ole. Presidentti Barack Obama haluaa kuitenkin varata mahdollisuuden sotilasvoiman käyttöön.

Lavrovin mukaan sopimuksessa ”ei mainita voimankäyttöä tai automaattisia sanktioita”. Jos rikkomuksia tulee, pitää ne käydä läpi YK:n turvallisuusneuvostossa.

Näin maat sopivat:

1. Kemiallisten aseiden laatu ja määrä pitää sopia ja asettaa ”pikaisesti” kansainväliseen valvontaan.

2. Syyrian pitää toimittaa viikon kuluessa kattava lista varastoistaan.

3. Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen mukaiset erityiset toimenpiteet sallivat ”nopea tuhoamisen”.

4. Syyrian pitää antaa tarkastajille ”välitön, rajoittamaton” pääsy kaikki kohteisiin.

5. kaikki kemialliset aseet pitää tuhota, mukana on mahdollisuus siirtää aseet pois Syyrian alueelta.

6. YK tarjoaa toimille logistisen tuen. Sopimuksen noudattamista valvotaan Artikla VII:n mukaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?