Näin Obama sekoittaa Tukholman - Ruotsin historian suurimmat poikkeusjärjestelyt

Suljetut kadut, poistetut roskikset sekä Obaman turvakoneisto ja panssaroitu superauto puhuttavat Ruotsissa.

Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman vierailua Tukholmassa on pidetty Ruotsissa arvovaltavoittona pääministeri Fredrik Reinfeldtin hallitukselle, joka on vaalinut läheisiä suhteita Washingtoniin.

Vierailu alkaa keskiviikkona ja kestää kaksi päivää.

Poliittinen sisältö on kuitenkin jäänyt massiivisten turvallisuusjärjestelyjen varjoon. Ruotsalaisia eivät ole puhuttaneet niinkään vapaakauppaneuvottelut ja Syyrian tilanne kuin keskustan suljetut kadut, poistetut roskikset sekä Obaman turvakoneisto ja panssaroitu superauto.

Liikenteen poikkeusjärjestelyjä on kuvailtu Ruotsin historian suurimmiksi.

Poliisi sulki osan ydinkeskustasta liikenteeltä jo yli vuorokausi ennen vierailun alkua. Kun Obaman noin 40 auton karavaani matkaa aamupäivällä Arlandasta keskustaan, koko E4-moottoritie ja sen liittymät suljetaan, samoin moottoritien alittavat ja ylittävät tieosuudet.

Poliisi on neuvonut jättämään autot suosiolla kotiin. Turvajärjestelyjen vaikutukset näkyvät osin myös lento- ja junaliikenteessä.

" Maksaa vaivan "

Pääministeri Reinfeldtin mukaan liikennejärjestelyistä koituvat hankaluudet ovat kuitenkin hinta, joka suurvaltajohtajan vierailusta kannattaa maksaa.

– Uskoisin, että kaikki Ruotsissa ovat ylpeitä siitä, että Obama saapuu vierailulle, Reinfeldt totesi.

Vierailun yksityiskohtia ja aikataulua on pantattu viime metreille, osin juuri turvallisuussyistä. Vaikka keskiviikko on ennen kaikkea Reinfeldtin aikaa paistatella parrasvaloissa, myös muut Pohjoismaat saavat osansa.

Presidentti Sauli Niinistö ja muiden Pohjoismaiden pääministerit tapaavat Obaman työillallisella. Sitä ennen Obama vierailee muun muassa Tukholman synagogassa ja Kuninkaallisessa teknisessä korkeakoulussa.

Torstaina presidentti jatkaa kohti Pietarin G20-maiden huippukokousta, mutta ehtii tavata ennen lähtöään myös Ruotsin kuningasparin.

Vierailua valvoo yhteensä noin 2 000 ruotsalaispoliisia, joita työllistävät myös Tukholmaan suunnitellut lukuisat mielenosoitukset. Dagens Nyheter -lehden mukaan poliisia tukee armeija, joka osallistuu muun muassa ilmavalvontaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?