Putin lähetti Hillary Clintonille konjakkia – tällaisia lahjoja Yhdysvaltain johto saa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Putin lähetti Hillary Clintonille konjakkia – tällaisia lahjoja Yhdysvaltain johto saa

Venäjän presidentti Vladimir Putin antoi lahjaksi 560 dollarin arvosta konjakkia Hillary Clintonille tämän toimiessa Yhdysvaltojen ulkoministerinä. Presidentti Barack Obama taas sai Kiinan presidentiltä Xi Jinpingiltä signeeratun koripallon, kertoo The Wall Street Journal.

Vladimir Putin antoi Hillary Clintonille lahjaksi konjakkia, mutta lahja oli liian arvokas, että Clinton olisi saanut pitää sen itsellään.

30.8.2013 12:16

Viime vuonna saadut lahjat paljastuvat Liittovaltion virallisesta julkaisusta, joka julkaisee listan vuosittain.

Listalta löytyy myös yli 40 mattoa, 21 kaulakorua, 19 maljaa ja kolme paperipainoa. Lisäksi valtion virkamiehet saivat kymmenen miekkaa, kuusi sapelia, kolme Kalashnikov AK-47-rynnäkkökivääriä ja yhden panssarintorjuntatykin.

Omaa luokkaansa lahjojen listalla on Hillary Clintonin Saudi-Arabian kuningas Abdullahilta saama jalokivikoru. Valkokultaisessa korussa oli timantteja ja rubiineja puolen miljoonan dollarin arvosta.

Arvolahjoja ei palauteta, koska lahjan antaja voisi kokea sen kiusallisena.

Laki kuitenkin estää lahjansaajia ottamaan vastaan yli 350 dollarin arvoisia lahjoituksia, joten ne jäävät valtion omistukseen. Jotkut lahjoista lahjoitetaan edelleen, ja osa myydään.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?