"Vielä yksi aalto" - hai puri surffaripoikaa äidin odottaessa rannalla - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

"Vielä yksi aalto" - hai puri surffaripoikaa äidin odottaessa rannalla

Havaijilla on sattunut jo toinen haihyökkäys viikon sisään.

20.8.2013 11:44

Arviolta 2,5-metrinen hai puri surffaamassa ollutta 16-vuotiasta Jimmy Napeahia jalkoihin Pohoikin-lahdella Havaijin saaren edustalla sunnuntaina.

Poika oli harjoittelemassa surffauskilpailua varten, ja hänen oli määrä lentää vielä samana päivänä Oahulle, jossa kisa järjestettiin. Hänen äitinsä oli saapunut rannalle noutamaan poikaa, jotta tämä ehtisi lentokoneeseen.

- Vielä yksi aalto, poika huusi rannalla heiluttaneelle äidille juuri ennen hain hyökkäystä.

Poika sai noin 30 syvää haavaa jalkoihinsa. Hänen toverinsa saivat melottua hänet rantaan surffilaudan päällä ja poika pääsi nopeasti sairaalaan. Hänen odotetaan toipuvan.

Viime keskiviikkona hai puri snorklaamassa olleen saksalaisnaisen käden irti Mauilla. Yhteensä haihyökkäyksiä on ollut Havaijilla tänä vuonna yhdeksän. Yksikään uhri ei ole kuollut.

- Meri on niiden aluetta, niiden koti. Meidän täytyy jakaa se niiden kanssa, totesi surffaripojan äiti Claire Napeahi Reutersille poikansa sairaalavuoteen äärellä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?