Ulkomaat

Egyptin uhriluku kasvaa - yli 500 kuollutta verilöylyn jäljiltä

Julkaistu: , Päivitetty:

Egyptin mellakat
Egyptin keskiviikon väkivaltaisuuksien uhriluku kasvaa. Verilöylyssä on ilmoitettu kuolleen tähän mennessä 525 ihmistä.
Egyptin valtion tukemat tv-kanavat antavat maan tilanteesta hyvin erilaisen kuvan kuin kansainväliset uutistoimistot, kertoo Sylvia Akar, arabian kielen ja islamin tutkimuksen yliopistolehtori Helsingin yliopistossa. Hän on tällä hetkellä lomalla Kairossa.

Turvallisuusjoukot hajottivat keskiviikkona syrjäytetyn presidentti Mohamed Mursin kannattajien mielenosoitusleirit, mikä johti verisiin yhteenottoihin eri puolilla maata.

Akarin mukaan monet ovat joutuneet lähtemään kodeistaan jo ennen keskiviikon verilöylyä, koska lähialueen leireissä on ollut levotonta.

- Täällä mediassa on kuvattu paljon sitä, miten paljon aseita Muslimiveljeskunnan leireistä on löytynyt ja kuinka suuren uhan leirit ovat muodostaneet ympäristölleen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Länsimaisten viestimien kuva on ollut, että keskiviikon rynnäkköä edeltäneet mielenosoitukset ovat olleet rauhallisia ja leirien ihmiset aseettomia.

- Totuus on varmaan jotain tältä väliltä, Akar sanoo.



Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kertoi elokuun alussa saaneensa todisteita siitä, että Mursin kannattajat ovat vanginneet ja pahoinpidelleet vastustajiaan. Amnestyn mukaan myös armeija kiduttaa pidätettyjä järjestelmällisesti.
 

Ihmiskilpinä vuokrattuja lapsia


Suurin mielenosoitusleiri sijaitsi Rabaa al-Adawiyan moskeijan vieressä ja toinen al-Nahdan aukiolla.

Akarin mukaan Egyptissä puhutaan, että leireihin olisi tuotu ihmisiä Kairon ulkopuolelta ja maksettu mielenosoittamisesta.

- On puhuttu, että lapsia on vuokrattu orpokodeista istumaan leireissä ja toimimaan ihmiskilpinä. Tämä on aivan kamala ajatus, mutta täällä se on esitetty totena.

Akar katsoi hiljattain televisiosta haastattelua, jossa nainen kertoi Muslimiveljeskunnan naispuolisten jäsenten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

- Hän kertoi, että hyväksikäyttö oli ollut hyvin laajamittaista ja sitä tehtiin sillä verukkeella, että muslimitaistelijoilla on oikeus ottaa niin sanottu jihad-vaimo.

Miesten näkemys on ollut, että pyhässä sodassa heillä on oikeus ottaa tilapäinen vaimo, lehtori Akar kertoo. Tämä on käsitys joidenkin shiiamuslimien keskuudessa.


 

Protestoijilla kiviä, poliisilla aseita



Keskiviikon tapahtumien alkusysäyksestä alkoi selvitä lisää yksityiskohtia torstaina. Kaikki alkoi aamuvarhain, kun mielenosoitusleireissä tuhannet heräsivät paniikkiin. Ensin tuli kyynelkaasu, sitten puskutraktorit, helikopterit ja liekit, kertoivat BBC:n ja Reutersin toimittajat paikan päältä.

Katukivistä tai hiekkasäkeistä kootut muurit luhistuivat puskutraktorien alle. Naamioituneet poliisit, mukanaan pamppuja ja kyynelkaasua, repivät telttoja maahan ja sytyttivät niitä tuleen.

- He jatkoivat mielenosoittajia kohti ampumista, vaikka anelimme heitä lopettamaan, sanoi opettaja Saleh Abdulaziz, 39.

BBC:n mukaan ihmiset polttivat renkaita ja heittelivät kiviä. Reutersin toimittaja Tom Finn näki, kun sotilaat estivät ambulansseja ajamasta leiriin.

Terveysministeriön mukaan keskiviikon yhteenotoissa kuoli 525 ihmistä. Muslimiveljeskunta puhui jopa 3 000 kuolleesta.

Torstaina Egypti heräsi rauhallisempaan aamuun. Päivän mittaan islamistit hyökkäsivät poliisiasemalle ja sytyttivät hallintorakennuksen tuleen.

Aleksandriassa sadat osallistuivat marssille osoittamaan mieltään keskiviikon kuolleiden puolesta.


Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt