Berlusconin veropetostuomio eteni korkeimpaan oikeuteen - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Berlusconin veropetostuomio eteni korkeimpaan oikeuteen

Italiassa korkein oikeus sai tiistaina käsiteltäväkseen ex-pääministeri Silvio Berlusconin valituksen veropetostuomiosta.

30.7.2013 21:50

Berlusconi on saanut jutussa aiemmin vuoden vankeusrangaistuksen sekä viiden vuoden kiellon hakeutua julkiseen virkaan.

Syyttäjä vaati tiistaina vankeustuomion pitämistä voimassa. Sen sijaan virkakielto voitaisiin hänen mielestään alentaa kolmeen vuoteen.

Tapaus koskee Berlusconin viestintäimperiumiin liittyviä veropetoksia. Korkein oikeus saattaa antaa päätöksen jo lähipäivinä.

Tuomiolla voi olla vaikutuksia paitsi 76-vuotiaaseen Berlusconiin myös Italian hallitukseen. Berlusconin oikeistolainen PDL-puolue istuu hallituksessa keskustavasemmistolaisen PD:n kanssa, ja tuomio voi aiheuttaa huolta Italian talouden vakaudesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?