Pinsetit ja kammat ovat Pohjois-Korean aseita nurmikonhoidossa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Pinsetit ja kammat ovat Pohjois-Korean aseita nurmikonhoidossa

Nurmialueiden hoitoa ei unohdeta Pohjois-Koreassa edes talven ajaksi.

Naiset pitävät huolta suurista ruohoalueista pinsettien ja saksien avulla.

29.7.2013 17:50

Pohjois-Korean edesmenneiden valtionpäämiesten Kim Il-sungin ja Kim Jong-ilin viimeisen leposijan, Kumsusanin palatsin ympäristöstä pidetään erittäin tarkkaa huolta.

Jopa niin tarkkaa, että palatsia ympäröivää valtavaa ruohokenttää hoidetaan teräskampojen ja pinsettien avulla, kertoo ruotsalaislehti Aftonbladet.

Uutistoimisto AFP:n haastattelema pohjoiskorealainen puistotyöntekijä kertoo Aftonbladetissa, että nurmikolta poistetaan rikkaruohot päivittäin erityistä tarkkuutta noudattaen.

Pienimmätkin rikkakasvit poistetaan kammoin ja pinsetein, jottei Kumsusanin palatsin ympäristö näyttäisi epäsiistiltä.

Rankkasateista paljon pulmia

Rikkaruohot eivät kuitenkaan aiheuta niin paljon ongelmia kuin esimerkiksi rankat sateet, jolloin vesi saattaa kerääntyä ruohomatolle lammikoiksi.

Sateella työntekijöiden on otettava käyttöön harjat ja pyrittävä estämään lätäköiden muodostumista.

Pohjois-Korean pääkaupungin Pjongjangin luoteisosassa sijaitsevan Kumsusanin palatsin nurmikoista pidetään Aftonbladetin mukaan huolta myös talvisaikaan, jolloin lämpötilat saattavat pudota reippaasti pakkaselle.

Lumisateen osuessa palatsin kohdalle tulee puistotyöntekijöiden harjata lumet pois nurmikolta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?