Kadonnut nainen löytyi luurankona valeseinästä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

28 vuotta sitten kadonnut löytyi luurankona valeseinästä

Liki 28 vuotta sitten tapahtunut henkirikos selvisi, kun surmatun naisen luuranko löydettiin kellarin valeseinään muurattuna Yhdysvalloissa.

3.7.2013 23:25

Pikkukaupungin ala-asteen opettaja Jo Ann Nichols katosi selittämättömällä tavalla joulukuussa 1985. Hänen miehensä James Nichols ei osannut selittää, mihin vaimo oli hävinnyt. Yhtenä selityksenä hän piti sitä, että vaimo on karannut kotoa.

Poliisille tapaus oli mysteeri eikä sen yhteydessä epäilty rikosta. Katoaminen jäi silti selittämättä.

Asiat alkoivat selvitä, kun James Nichols kuoli viime syyskuussa 82-vuotiaana.

Asunto jäi tyhjilleen ja rakennusmiehet aloittivat törkyisessä kunnossa olleen talon siistimisen. Miehet purkivat seinää talon kellarissa. Sieltä alkoi paljastua ihmisen jäänteitä, jotka oli suljettu astiaan ja muurattu piiloon seinän sisään.

Ruumis oli jo pahoin maatunut, mutta kuolinsyytutkijat tunnistivat luurangon hampaiden perusteella lähes 28 vuotta sitten kadonneeksi Jo Ann Nicholsiksi.

Samalla poliisi avasi jo kylmenneen tapauksen tutkimuksen.

Yhtäläisyyksiä Suomen "uunisurmiin"

James Nichols oli pitänyt karmivaa salaisuuttaan sisällään kaikki vuodet. Surmatun Jo Ann Nicholsin nyt 71-vuotias ystävä kertoi Sky Newsin mukaan, että ei koskaan osannut epäillä ystävänsä miestä murhasta - vaikka pitikin tätä outona.

Jo Ann Nichols katosi selittämättömällä tavalla joulukuussa 1985.

Mies muun muassa oli säilönyt perheen kuolleen kissan pakastimeen.

Tapaus muistuttaa tietyltä osin niin sanottua uunisurmaa, joka järkytti  Suomesssa vuonna 1972.

Kokemäen Krootilan kylässä niin ikään joulun alla 1960 katosi 33-vuotias Hilkka Hillevi Saarinen.

Perheen lapset alkoivat epäillä isäänsä. Epäilykset tulivat myös poliisin tietoon, ja 1972 poliisin johdolla purettiin Saarisen kodin leivinuuni. Sieltä löytyi muumioituneen rouva Saarisen ruumis.

Oikeus vapautti aviomiehen

Teosta epäiltiin aviomiestä Pentti Frans Olavi Saarista, mutta häntä ei voitu todeta syylliseksi murhaan. Saarinen  sai kuritushuonetta pahoinpitelystä, mutta lopulta korkein oikeus vapautti hänet, koska surmatapaa ei saatu selville ja kuolemantuottamus oli rikoksena jo vanhentunut.

JoAnn Nichols työskenteli eläessään pikkukaupungin ala-asteen opettajana.

Saarinen asui James Nicholsin tavoin elämänsä loppuun samassa talossa, jossa vaimon ruumis oli ollut piiloteltuna. Saarinen kuoli vuonna 1986.

Ilta-Sanomien entinen rikostoimittaja, uutispäällikkö Hannes Markkula seurasi aikanaan tiiviisti uunimurha-tapauksen vaiheita.  Hän kirjoitti uunisurmista myös Kuusi suomalaista murhaa- kirjassaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?