Jari, Jalmari

Ulkomaat

Venäjän huippusalainen häivehävittäjä löytyi Googlen karttapalvelusta

Julkaistu:

Legendaarisen MiG-lentokonetehtaan suunnittelema uusimman sukupolven häivehävittäjä on löytynyt sattumalta internetin karttapalveluista, kertoo Foreign Policy -lehti.
Kuvassa näkyvä kone on MiG:n projekti 1.44, joka oli Venäjän ensimmäinen yritys rakentaa viidennen sukupolven hävittäjäkone. Sitä ei ole koskaan esitelty julkisuudessa.

Kuva löytyi ensin Microsoftin Bing-karttapalvelun satelliittikuvasta, joka on otettu Moskovan lähellä sijaitsevasta Zhukovskin sotilaslentokentästä. Sama kone näkyy myös Google Maps -karttapalvelussa, mutta hieman eri kohdassa kuin Bingin satelliittikuvassa.

Bing-palvelun kuvasta kertoi arvostettu yhdysvaltalainen Foreign Policy -lehti keskiviikkona.

MiGin projekti 1.44 ei koskaan päässyt sarjatuotantoon. Venäjän puolustusministeriö hyllytti hankkeen vuonna 2001 ja tilasi tutkassa heikosti näkyviä häivehävittäjiä kilpailevalta Suhoi-tehtaalta.

Kilpailija F-22 Raptorille

MiG-häivehävittäjästä piti tulla ensimmäinen venäläinen kilpailija amerikkalaiselle F-22 Raptorille. Siinä on liikehdintää helpottavat lyhyet etusiivet ja sen rakenteissa on käytetty erikoispäällysteitä tutkaheijastuksen pienentämiseksi. Asejärjestelmät on piilotettu kuiluun koneen mahaan.

Projekti 1.44 teki ensilentonsa vuonna 2000. Siitä löytyi kuitenkin heti vakavia vikoja, ja MiG päätti lopettaa koneen kehittämisen.

Suhoin valmistama PAK FA -konetyyppi on sen sijaan jo suunnittelultaan nykyaikaisempi kuin MiGin malli, ja se jo tuotannossa. Venäjän ilmavoimien ensi linjan hävittäjärykmentit saavat sen pääkalustokseen.

Projekti 1.44:n taru ei kuitenkaan loppunut siihen, kertoo Foreign Policy.

Kiina nimittäin kehitti sittemmin oman häivehävittäjänsä J-20:n, joka muistuttaa kovasti MiGiä.

Läntisissä lähteissä on epäilty, että MiG joko myi teknologiaansa kiinalaisille tai sitten Kiinan hävittäjäsuunnittelijat kopioivat salaa piirteitä 1.44:stä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    4. 4

      Suomalaiskiekkoilijat keskellä ”känniskandaalia” – Jarmo Myllys paljasti, mitä Ruotsissa oikeasti tapahtui 1995

    5. 5

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    6. 6

      Helsingin poliisi pyytää havaintoja: Autoilija törmäsi suojatietä ylittäneeseen lapseen ja pakeni paikalta

    7. 7

      Prinsessa Madeleinella ja Chris-puolisolla on oma ”rakkauden kieli”: salaavat keskustelunsa sisällön ovelasti – olisitko arvannut?

    8. 8

      Saksalaismies pysäköi Passatinsa parkkihalliin, muttei löytänyt sitä enää – 20 vuotta myöhemmin poliisi soitti

    9. 9

      Viikon kotiruoat 50 eurolla: Herätä henkiin köksän kirjan klassikko

    10. 10

      Tennistähti menehtyi vain 49-vuotiaana – vakava sairaus vei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    4. 4

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    5. 5

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    6. 6

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    7. 7

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    8. 8

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    9. 9

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    10. 10

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    4. 4

      Suomalaiskiekkoilijat keskellä ”känniskandaalia” – Jarmo Myllys paljasti, mitä Ruotsissa oikeasti tapahtui 1995

    5. 5

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    6. Näytä lisää