Paula-myrsky pimensi Havannan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Paula-myrsky pimensi Havannan

Paula-myrsky pimensi perjantaina suuren osan Kuuban pääkaupungista Havannasta. Myrsky sai kadut tulvimaan, kiskoi puita juurineen maasta ja katkoi sähköjohtoja. Myös vedenjakelu joihinkin kortteleihin keskeytyi.

Puut ovat kaautuneet Paula-myrskyssä Havannassa.­

15.10.2010 21:25

Pahimmillaan kakkosluokan hurrikaanina riehunut Paula laantui perjantain aikana trooppiseksi matalapaineeksi, joka toi kaatosateita etenkin Havannan ja Pinar del Rion maakuntiin Kuubassa.

Asukkaita varoitettiin jo aikaisemmin tuhoisista tulvista ja maanvyöryistä. Kuuban tiedotusvälineiden mukaan kuitenkin vain satakunta ihmistä evakuoitiin myrskyn tieltä.

Ennusteiden mukaan Paula jatkaa matkaansa Kuuban keskiosiin ja sieltä edelleen Bahamalle, missä on luvassa myös runsaita sateita.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?