Naamioituneet ryöstäjät ampuivat Ruotsissa - kolme viety sairaalaan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Naamioituneet ryöstäjät ampuivat Ruotsissa - kolme viety sairaalaan

Aftonbladetin mukaan Ruotsin Ängelhomissa on ammuskeltu koruliikkeen ryöstön yhteydessä keskellä vilkasta kävelykatua.

18.5.2013 13:22 | Päivitetty 18.5.2013 13:56

Aftonbladetille puhuneen silminnäkijän mukaan ihmiset kirkuivat paniikissa, kun moottoripyöräkypäriin ja tummiin motoristiasuihin pukeutuneet ryöstäjät alkoivat ammuskella mentyään sisään koruliikkeeseen.

Silminnäkijän mukaan ryöstäjät myös uhkailivat aseella ihmisiä kadulla.  Ammuskelun jälkeen kolme ihmistä vietiin sairaalaan.

Ryöstö tapahtui lehden mukaan noin kello 11 aikaan aamupäivällä paikallista aikaa Skånen Ängelholmissa. Naamioituneita ryöstäjiä arvellaan olleen kaksi tai kolme.

Skånen poliisin tiedottajan Nils Norlingin mukaan paikalla ammuttiin useita laukauksia. Norling ei osannut kertoa, olivatko loukkaantuneet liikkeen henkilökuntaa vai sivullisia. Myöskään loukkaantuneiden voinnista ei ollut tietoa.

Silminnäkijän mukaan ryöstäjät poistuivat paikalta skoottereilla, ja yhdellä heistä oli olallaan sinikeltainen säkki tai kassi ja sorkkarauta. Poliisin mukaan on kuitenkin epävarmaa saivatko ryöstäjät liikkeestä mitään mukaansa.

Poliisi tutkii ryöstöä parhaillaan ja on eristänyt kadun. Lehden mukaan ketään ei ole vielä otettu kiinni ryöstöstä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?